UPM sopi Kaipolan paperitehtaan henkilöstöä koskevasta muutosturvapaketista – sulkeminen koskettaa suoraan yli 400 ihmistä
Muutosturva sisältää lakisääteisten ja työehtosopimuksissa määriteltyjen velvoitteiden lisäksi UPM:n tarjoamaa ylimääräistä tukea.
Irtisanottavien tueksi laadittu Työstä työhön -ohjelma on ollut UPM:n muutosturvamalli vuodesta 2006, jolloin yhtiön Voikkaan tehdas suljettiin. Arkistokuva on Kaipolan tehtaalta. Kuva: Markku VuorikariUPM on sopinut Kaipolan paperitehtaalta työttömiksi jäävien työntekijöiden muutosturvaohjelmasta yhteistoimintaneuvotteluissa, jotka päättyivät tällä viikolla.
Kaipolan tehdas suljetaan joulukuun puoleenväliin mennessä. Tehtaan sulkeminen koskettaa suoraan yli 400 ihmistä ja vaikuttaa laajasti koko Jämsän talousalueella.
Irtisanottavien tueksi laadittu Työstä työhön -ohjelma on ollut UPM:n muutosturvamalli vuodesta 2006, jolloin yhtiön Voikkaan tehdas suljettiin.
Se sisältää lakisääteisten ja työehtosopimuksissa määriteltyjen velvoitteiden lisäksi UPM:n tarjoamaa ylimääräistä tukea muun muassa uudelleenkouluttautumiseen, työllistymiseen ja terveydenhuoltoon, yhtiön tiedote kertoo.
Kaikille, toistaiseksi voimassa olevasta työsuhteesta irtisanotuille, myös alle viisi vuotta työsuhteessa olleille, tarjotaan UPM:n mukaan työllistymistä edistävää, yhden kuukausipalkan arvoa vastaavaa koulutusta ja valmennusta sekä oikeus työterveyshuoltoon kuudeksi kuukaudeksi työntekovelvoitteen päätyttyä.
Yhtiö tukee irtisanottavien uudelleentyöllistymiseen tähtäävää koulutusta ja korvaa puolet opiskelijalle kertyvistä kuluista, enintään 2 000 eurolla, jos ne liittyvät ammattiin valmistavaan opetushallinnon virallisesti hyväksymään koulutukseen.
Lisäksi yhtiö tukee jatkotyöllistymiseen ja tutkintoon johtavan maksullisen koulutuspaikan hankkinutta henkilöä koulutuskustannuksissa enintään 5 000 eurolla.
Yhtiö maksaa muuttokustannukset sekä yhden kuukauden palkkaa vastaavan muuttoavustuksen, jos henkilö muuttaa pysyvästi UPM:n toiselle paikkakunnalle.
Työmatkakustannuksia ja väliaikaisen asumisen kustannuksia UPM korvaa kuuden kuukauden ajalta henkilölle, joka ei muuta vakituiselta asuinpaikaltaan uudelle UPM paikkakunnalle. Muuttokustannukset korvataan myös henkilölle, joka siirtyy toisen työnantajan palvelukseen uudella paikkakunnalla.
Jos henkilö, jonka työ loppuu, työllistyy toiselle työnantajalle ja päättää työsuhteensa UPM:ään irtisanomisajallaan, irtisanomisajan palkan jäljellä oleva osa maksetaan kertasuorituksena henkilölle. Samoin tehdään henkilölle, joka irtisanomisaikana saa tutkintoon johtavan koulutuspaikan ja aloittaa opintonsa.
Lisäksi UPM kannustaa Jämsän seudulla työnsä menettäviä perustamaan yrityksiä tarjoamalla starttirahaa. Starttirahaa voi hakea 12 kuukauden aikana työsuhteen päättymisestä ja yrityskohtainen tuki on enintään 10 000 euroa.
Uudelleenkoulutukseen, muuttoon, työmatkakustannuksiin ja starttirahaan liittyvät tuet ovat edunsaajalle veronalaista tuloa.
Lue lisää:
UPM Kaipolan paperitehtaan kohtalo sai sinetin – tehdas suljetaan vuoden viimeisellä neljänneksellä
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
