Oikeus hylkäsi puukartellin korvauskanteet
Helsingin käräjäoikeus on hylännyt Metsäliittoa, Stora Ensoa ja UPM:ää vastaan nostetut kanteet, joissa vaaditaan vahingonkorvauksia puukartellin aiheuttamista puukauppatulojen menetyksistä.Helsingin käräjäoikeuden mukaan kanteet ovat vanhentuneet.
Käräjäoikeus perustelee hylkäämistä sillä, että kantajilla on Kilpailuviraston 25.5.2004 antaman tiedotteen ja UPM-Kymmene Oyj:n tekemän tunnustuksen sekä niihin liittyneen laajan julkisuuden perusteella ollut kaikki ne tiedot, joiden perusteella on ollut mahdollista ryhtyä selvittämään, onko raakapuun ostokartelli aiheuttanut heille vahinkoa.
”Kanneoikeuden vanhentuminen on alkanut tuolloin. Koska kanteet on nostettu yli viiden vuoden kuluttua tuosta päivästä, kanneoikeus on vanhentunut”, käräjäoikeus toteaa tiedotteessaan.
Nyt annettujen tuomioiden osalta asian käsittely käräjäoikeudessa päättyy ja kantajilla on seitsemän päivä aikaa harkita sitä, tyytyvätkö he tuomioon vai hakevatko he muutosta joko Helsingin hovioikeudelta valittamalla tai pyytävätkö he ennakkopäätösvalituslupaa korkeimmalta oikeudelta.
Tuomiosta äänestettiin. Yksi oikeuden jäsenistä olisi hylännyt vanhentumisväitteen.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

