Asutustilojen jälkipolvet nauttivathyvin hoidetusta yhteismetsästä

HÄMEENLINNA (MT)

Kun sotien jälkeen asutettiin karjalaisia, saivat Janakkalaan osoitetut evakot maatilan, kotimetsän ja yhteismetsäosuuden. Metsät lohkottiin valtion ja Tervakoski-yhtiön maista.

Yhteismetsä perustettiin Renkoon, joka nykyisin on osa Hämeenlinnan kaupunkia.

Suurin osa silloin perustetuista maatiloista on lopettanut, karjalaisten jälkeläiset ovat hämäläistyneet, mutta yhteismetsä on pysynyt ja jopa kasvanut. Se ei ole itsestään selvää, sillä osa yhteismetsistä purettiin myöhemmin ja lohkottiin osakkailleen.

Alun perin Rengon yhteismetsää oli noin 600 hehtaaria. Vuosien varrella se on laajentunut noin 900 hehtaariin. Osakkaita on 53. Yhden osakkaan osuuden koko vaihtelee 0,15 ja yli 12 prosentin välillä.

”Uusia jäseniä otetaan, jos neuvotteluissa päästään yhteisymmärrykseen”, kertoo hoitokunnan puheenjohtaja Hannu Koljonen.

Pienet, erilliset palstat eivät kiinnosta, mutta yhteismetsän kanssa saman metsätien varrelle osuva tila on jo houkuttelevampi kohde.

Tänä syksynä tieto yhteismetsän osuuksien arvosta saadaan taas ajan tasalle, sillä yhteismetsälle valmistuu uusi metsäsuunnitelma.

Rengon yhteismetsässä hakataan puuta joka vuosi noin 4 000 kuutiometriä. Metsää ei säästellä paremman hinnan toivossa. Korkeintaan talvileimikko saattaa muuttua kesäleimikoksi, jos siirto vaikuttaa kannattavalta.

Metsien hoidosta on vastannut 1970-luvulta asti metsänhoitoyhdistys. Nykyisin Renko kuuluu Kanta-Hämeen metsänhoitoyhdistyksen alueeseen.

”Ollaan todella tyytyväisiä. Jokaisella osakkaalla on kuitenkin omat työnsä, ja tällaisen metsän hoito vaatii todella paneutumista”, Koljonen toteaa.

Puukaupat sujuvat siten, että Rengon alueen metsäneuvoja Aarno Saukkola hankkii tarjouspyynnöt, ja hoitokunta valitsee kauppakumppanin.

Metsänhoitosopimusta ovat tarjonneet isot metsäyhtiötkin, mutta palvelun ostaminen niiltä luo pelon, että sitoudutaan puukaupassa yhteen yhtiöön, Koljonen kertoo.

Saukkolan mukaan yhteismetsä on perustettu keskimääräistä karummille maille, mutta vastaavaan tavalliseen yksityismetsään verrattuna metsät kasvavat paremmin.

Suuren yhteismetsän logistiikka on tehokasta. Päätehakkuukuviot ovat suurimmillaan yli kymmenen hehtaaria. Kun pääpalstalle kulkevaa tietä kunnostetaan, naapureiden kanssa ei tarvitse neuvotella, sillä naapureita ei ole.

Yhteismetsän tie on jopa paremmassa kunnossa kuin palstalle johtava yleinen tie.

Ikärakenne on melko tasainen. 50-vuotiasta puustoa on muita ikäluokkia vähemmän, ja tänä vuonna sattuneet myrskyt ovat sotkeneet rakennetta myös.

Heinä–elokuun vaihteessa yhteismetsään osunut ukkosmyrsky teki pahaa jälkeä etenkin nuorissa metsissä. Syöksyvirtaus katkoi ja kaatoi puuta pitkältä, kapealta kaistaleelta.

”Tapanin ja Hannun päivän myrskyt tekivät meille paljon pienemmät tuhot”, Koljonen toteaa.

Yhteensä myrskyt kaatoivat 2 000 kuutiota. Vakuutus korvaa, mutta kulotuksen jälkeen kylvetyn, lannoitetun ja osin pystykarsitun kasvatusmännikön meno maan tasalle on ikävää.

Osakkaiden käytössä on mökki rantasaunoineen. Alunperin se rakennettiin metsureiden kämpäksi, mutta aika on ajanut siitä tarpeesta ohi.

Yhteismetsälle kuuluvien rantatonttien arvo on jopa puolet koko omaisuudesta. Ne ovat kaikki vuokralla. Myös metsästysoikeudet vuokrataan.

Soraakin yhteismetsän mailla on, mutta toistaiseksi sitä on otettu vain omia teitä varten. Tulevaisuus näyttää, nouseeko maa-aineksien merkitys vielä.

”Voi tulla esille sellainenkin tilanne, jos Helsinki imee kaikki Hämeen sorat”, Koljonen pohtii.

HENRIK SCHÄFER

Avaa artikkelin PDF