Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Sähköinen kauppapaikka laajenee – Kuutioon on liittynyt mukaan jo 20 metsänhoitoyhdistystä

    Kuutio.fi-palvelussa on tarjolla puuta lähes 600 000 kuutiometriä. Valtakirjapuun osuus kasvussa.
    Metsänhoitoyhdistyksistä moni suhtautui ensi alkuun Kuutioon epäillen ja piti sen käyttöä kalliina.
    Metsänhoitoyhdistyksistä moni suhtautui ensi alkuun Kuutioon epäillen ja piti sen käyttöä kalliina. Kuva: Pentti Vänskä

    Toukokuun puolivälissä metsän­omistajille avautunut sähköinen puukauppapaikka Kuutio.fi on kerännyt viime päivinä kiihtyvään tahtiin uusia käyttäjiä.

    "Tällä hetkellä tarjouspyyntöjä Kuutiossa on jo lähes 600 000 kuutiometriä", kertoo Suomen Puukauppa Oy:n toimitusjohtaja Aku Mäkelä.

    Noin kolmannes tarjolle tulleesta puusta on Mäkelän mukaan metsänhoitoyhdistysten välittämää valtakirjakauppapuuta, kolmannes suurten metsänomistajien kuten esimerkiksi Tornatorin puuta ja kolmannes on tullut suoraan yksityismetsän­omistajilta.

    Ongelmitta Kuution käyntiin lähtö ei ole sujunut. Metsänhoitoyhdistyksistä moni suhtautui ensi alkuun Kuutioon epäillen ja piti sen käyttöä kalliina.

    Neuvottelujen jälkeen palvelun hintaa leikattiin. Alun perin kaupoista perittävä 0,05 euron maksu kuutiometriltä laski 0,03 euroon.

    Myös MTK päätti vauhdittaa Kuution laajenemista.

    Metsänhoitoyhdistyksille pal­veluun kirjautuminen ei maksa käytännössä tänä vuonna mitään, sillä MTK maksaa perusmaksun yhdistysten puolesta.

    Yksityisille metsänomistajille Kuution palvelu on aina maksutonta.

    Tämän viikon alussa Kuutioon oli Mäkelän mukaan kirjautunut noin 20 metsänhoitoyhdistystä ja lisää odotetaan. Kaikkiaan metsänhoitoyhdistyksiä Suomessa on 73.

    Suomen suurimpiin lukeutuva Etelä Savon metsänhoito­yhdistys kirjautui palveluun, kun kaupoista perittävä maksu aleni. Yhdistys on myös osakkaana Kuutiossa.

    "Kesäkuun aikana siirrämme kaikki toimeksiantokaupat Kuutioon", johtaja Petri Pajunen Etelä-Savon metsänhoitoyhdistyksestä kertoo.

    Kuution käyttö muistuttaa Pajusen mukaan hyvin paljon aiemmin käytössä ollutta Puumarkkinat.fi-palvelua.

    "Kokemuksia ei Kuutiosta vielä juurikaan ole. Lähiviikkojen aikana odotamme sinne siirretyistä leimikoista tarjouk­sia."

    Saadut tarjoukset metsänhoitoyhdistys siirtää omaan tietojärjestelmäänsä ja tekee tarjousvertailut.

    "Tarjousvertailussa otetaan huomioon myös tukin katkonta, joka vaikuttaa oleellisesti puukaupan tulokseen", Pajunen selvittää.

    Kuutioon liittymisestä käytiin Etelä-Savossa tiukka keskustelu.

    Pajunen uskoo, että lisää metsänhoitoyhdistyksiä on lähdössä mukaan nyt, kun kustannuksia on saatu pienemmiksi.

    "Kustannuksia pitää saada edelleen alemmalle tasolle. Se on mahdollista volyymien kasvaessa", Pajunen sanoo.

    Puumarkkinoilla toimivia osto-­organisaatioita Kuutioon on liittynyt Mäkelän mukaan noin 60, mikä tarkoittaa yli 90 prosenttia kaikesta ostettavasta puusta. Mukana on kolme suurta Metsä Group, Stora Enso ja UPM.

    Itsenäisistä suurista saha­yrityksistä Kuution ulkopuolelle on vielä jättäytynyt Keitele Group.

    "Olemme olleet vähän kriittisiä palvelun hinnan suhteen. Siksi olemme jääneet odottamaan, miten se lähtee liikkeelle. Mukaanhan pääsee kyllä myöhemminkin", Keitele Groupin hallituksen puheenjohtaja Ilkka Kylävainio sanoo.

    Sähköisen puukaupan Kylä­vainio uskoo tulevaisuudessa lisääntyvän. Hän huomauttaa kuitenkin, että toistaiseksi enemmän yhteydenottoja tehdään puhelimella.

    "Ja eihän tämäkään palvelu sitä poista, etteikö leimikko pidä tarkastaa ja metsässä käydä", Kylävainio toteaa.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.