Metsänomistajan viikon viisi tärkeää uutista: Kirjanpainajatuhoja torjutaan, puun hinta nousussa
MT Metsä julkaisee lauantaisin koostejutun viikon tärkeimmistä metsäuutisista.
Kirjanpainajatuhot leviävät Ruotsissa yhä pohjoisemmaksi. Suomessa Helsingin kaupunki on aloittanut tuhojen torjunnan. Kuvituskuva. Kuva: Petteri KivimäkiJos et ole ehtinyt seurata uutisia tällä viikolla kovin aktiivisesti, niin ei hätää! MT Metsä julkaisee lauantaisin poiminnat viikon ajankohtaisista ja tärkeistä metsäuutisista.
1. Kirjanpainajat vaivaavat metsiä
Kirjanpainajan levinneisyysalue on laajentunut Ruotsissa. Helsingissä kaupunki on aloittanut toimenpiteet kirjanpainajan torjumiseksi. Jälkimmäinen juttu on tilaajille.
2. Puun hinta nousee Suomessa ja muualla Euroopassa
Puun hinnat Suomessa hipoivat huhtikuussa huippulukemia. Myös muualla Euroopassa puun hinnat ovat korkealla. Kaikki jutut ovat tilaajille.
3. Mökistä voi saada hyvän tulonlähteen
Monella maanomistajalla on maillaan vähälle käytölle jääneitä mökkejä. Jos käytön suunnittelee järkevästi, paikan vuokraamisesta voi suhteellisen helposti saada tulonlähteen. Juttu on tilaajille.
4. Puun järeys vaikuttaa klapisavottaan
Keväisen polttopuu-urakan työläyteen vaikuttaa ratkaisevasti, minkä kokoista puuta tekijällä on käytettävissään. Juttu on tilaajille.
5. Pitkät ja kapeat metsäpalstat tuottavat haasteita
Perinnönjaoissa muodostuneet pitkät ja kapeat metsäpalstat tekevät metsänkäsittelystä usein erittäin hankalaa. Juttu on tilaajille.
Tiesitkö, että voit tilata MT Metsän erikseen omana pakettinaan? Digin lisäksi tilaukseen voi yhdistää kuukausittain ilmestyvän MT Metsä -ajankohtaislehden.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat kerran viikossa ajankohtaisia metsäuutisia ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla metsäuutiskirjeen.
Lue lisää viikon ajankohtaisista metsäaiheista:
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat



















