Ikea siirtyy vuonna 2020 FSC-sertifioituun puuhun
Suomen Ikea ostaa ensi vuonna Kemin Ajoksen tuulivoimapuiston. Yhtiö tuottaa sen jälkeen vähintään yhtä paljon energiaa, kuin käyttää Suomen tavarataloissaan ja toimistoissaan.Ikea haluaa käyttää vastuullista puuta ja paperia.
”Tavoitteena on, että vuoteen 2020 mennessä kaikki Ikean käyttämä puu ja paperi olisi 100-prosenttisesti vastuullisesti tuotettua. Se tarkoittaa joko FSC-sertifioitua tai kierrätettyä materiaalia”, kertoi Suomen Ikean vastuullisuuspäällikkö Tiina Suvanto tiistaina Helsingissä Kauppa 2017 -tapahtumassa.
Ensi vuonna Ikea Suomi tuottaa vähintään yhtä paljon energiaa, kuin se käyttää Suomessa.
Kemin Ajoksen tuulivoimapuisto siirtyy ensi vuonna Ikea Suomen omistukseen. ”Kemissä on kolme uudistettua turbiinia pystyssä, kymmenen on tulossa lisää”, kertoo Suvanto.
”Kestävyyden ei pitäisi olla harvojen luksusta. Hinta mahdollistaa useampien kestävän elämäntavan”, Ikea Ruotsin vastuullisuuspäällikkö Jonas Carlehed sanoi.
Carlehedin mukaan kolmasosa hiilijalanjäljestä tulee tuotteiden käytöstä.
Ikea on esimerkiksi siirtynyt käyttämään led-valoja kaikissa lampuissaan. Ne kuluttavat 85 prosenttia vähemmän energiaa hehkulamppuihin verrattuna ja kestävät jopa 20 vuotta pidempään kuin hehkulamput.
”Nuoremmat kuluttajat haluavat toimia vastuullisemmin, vanhemmat haluavat kuunnella nuoria”, Carlehed sanoi.
Suvannon mukaan Ikea haluaa mukaan kiertotalouteen.
Ikean hankintavolyymit ovat niin isoja, että se vaikuttavat maailmanmarkkinoilla, kun lisätään kysyntää uusiutuville, kierrätetyille ja kierrätettäville materiaaleille, sanoi Suvanto.
Suomessa Ikean tavaratalot ovat keväästä lähtien ottaneet vastaan hyväkuntoisia Ikea-huonekaluja. Asiakas saa niistä hyvityskupongin, tavaratalot laittavat ne uudelleen myyntiin.
Heinäkuusta lähtien tavaratalojen pihassa on saanut pitää kirpputoreja. Ikea-kirppiksillä saa myydä muitakin, kuin Ikean tuotteita.
Tällä viikolla Suomessa vietetään energiansäästöviikkoa. Sen aikana kiinnitetään huomiota energiansäästöön ja tottumuksiin käyttää energiaa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

