Kuusi valtaa alaa muilta puulajeilta – "Jos kuusta viljellään männyn asemasta kuivahkolle kankaalle, ainespuun tuotos vähenee kolmanneksen"
Metsien kuusettuminen lisää metsätuhojen riskiä ja heikentää monimuotoisuutta.
Jos kuusta viljelee männyn asemasta kuivahkolle kankaalle, ainespuun tuotos vähenee kolmanneksen. Kuva: Vesa-Matti VääräUudistamishetkellä koivuvaltaisista metsistä jo kolme neljäsosaa viljellään kuuselle hakkuun jälkeen, kertoo metsäkeskus.
Karumpien kasvupaikkojen mäntyvaltaisista metsiköistä viidennes ilmoitetaan uudistettavaksi kuuselle.
Etenkin eteläinen Suomi kuusettuu nopeasti, kun metsänviljelyssä käytetään yksipuolisesti kuusentaimia.
Etelä-Suomen metsien uudistusalasta viljellään enimmillään jopa viisi kuudesosaa kuuselle.
Kuusta viljellään suhteellisesti eniten Kanta-Hämeessä, Pohjois-Savossa, Päijät-Hämeessä ja Pirkanmaalla. Maantieteellisten syiden vuoksi kuusen viljely on vähäisintä Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Kainuussa.
Syynä kuusen valintaan ovat metsäkeskuksen mukaan muun muassa toimiva viljelyketju, tuotto-odotus sekä hirvituhojen ennaltaehkäiseminen.
Puuston yksipuolistumisella on kuitenkin haittapuolensa.
Metsäkeskuksen mukaan kotimaisista pääpuulajeista kuusi kestää huonoimmin ennustettuja ilmastonmuutoksen vaikutuksia.
Kuusi on herkkä myös tuulituhoille, kuivuudelle ja monille tuhohyönteisille, joista taloudellisesti merkittävimmät tappiot aiheuttaa kirjanpainaja.
Lisäksi kuusta viljellään nykyisin liian kuiville ja vähäravinteisille kasvupaikoille.
"Jos kuusta viljellään männyn asemasta kuivahkolle kankaalle, ainespuun tuotos vähenee kolmanneksen. Se näkyy myös metsänomistajan kukkarossa. Väärä kasvupaikan valinta vähentää erityisesti kuusen tukkipuun osuutta, ja metsätalous voi muuttua kannattamattomaksi", sanoo metsänhoidon johtava asiantuntija Markku Remes metsäkeskuksesta.
Kuusen suosiminen yksipuolistaa metsän lajistoa.
Lisäksi kuuset muuttavat maaperän happamuutta ja varjostavat maata niin, että muiden luontaisesti alueella esiintyvien lajien kasvu taantuu.
"Tämä on eräs merkittävimmistä syistä, joka johtaa metsien monimuotoisuuden vähenemiseen ja lisää eri eliölajien uhanalaistumisen riskiä. Sekametsät ovat lajistoltaan rikkaampia ja terveempiä kuin yhden puulajin metsät, ja ne sitovat runsaasti hiiltä", sanoo johtava luontotiedon asiantuntija Miia Saarimaa metsäkeskuksesta.
Metsäkeskus muistuttaa, että luonnon monimuotoisuutta voi parantaa esimerkiksi kasvattamalla tietoisesti sekametsiä. Sekametsät kestävät tauteja ja sääilmiöiden aiheuttamia rasituksia paremmin kuin yhden puulajin metsiköt.
Lue myös:
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
