Hallitus pistää puun liikkeelle
Metsänomistajat kiittelevät hallituksen toimia, joilla puu pistetään liikkeelle."Hallituksen esittämillä työkaluilla parannetaan puun saatavuutta. Esimerkiksi sukupolvenvaihdosten edistäminen sekä yrittäjävähennys parantavat yrittäjyyden edellytyksiä. Byrokratian purkaminen sekä tieverkon kunnostaminen luovat tehokkuutta ja parantavat alan kilpailukykyä", sanoi MTK:n elinkeinopäällikkö Marko Mäki-Hakola Metsänomistaja-viikon avaustilaisuudessa Raisiossa.
Mäki-Hakolan mukaan hallituksen käyttämät työkalut ovat samalla sekä kovia että tulevaisuuden uskoa luovia.
"Metsäalan osalta hallituksen linja on hyvä. Kilpailukykyä ja biotalouden edellytyksiä parantavat toimet edistävät investointeja kotimaahan. Samalla varmistetaan vientituloja, vähennetään riippuvuutta tuontipolttoaineista ja oikaistaan Suomen talous jälleen oikealle kurssille", Mäki-Hakola iloitsee.
Yksi tavoitteista on puun käytön lisäämisen 15 miljoonalla kuutiometrillä.
"Tavoite on realistinen ja oikeilla toimenpiteillä saavutettavissa. Metsänomistajilla olisi välittömästä valmius myydä puuta huomattavasti nykyistä enemmän – kysyntä vain puuttuu."
Mäki-Hakola varoittaa päättäjiä kuuntelemasta seireenien lauluja.
"Jos joku taho esittää metsätalousyrittäjille keppiä tai veronkiristyksiä puun markkinoille tulon edistämiseksi, kannattaa miettiä, paranevatko yrittäjyyden edellytykset kustannuksia lisäämällä?"
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

