Video: Tunnettu erämies Ismo Pulliainen jätti kaiken ja muutti Ala-Kittilään – nyt hän unelmoi karhun kaatamisesta kahdestaan koiransa kanssa erämaassa
Vähikkälästä lähdön jälkeen Pulliaisen uusi koti löytyi Ala-Kittilästä Ounasjoen rantatörmältä.Moni on pohtinut muuttavansa väljempiin ympäristöihin koronavuonna. Yhä useampi asettaa oman elinympäristönsä luonnonläheisyyden entistä korkeammalle. Ismo Pulliainen on tunnettu erämies, metsästäjä ja kalastaja Etelä-Hämeestä. Hän on tehnyt sen, mitä moni vielä suunnittelee. 55-vuotias Pulliainen teki ratkaisun, jota hän ei ole katunut. Hän jätti kaiken ja muutti Vähikkälästä Ala-Kittilään.
On mielenkiintoista, kuinka ihminen löytää sielun maisemansa. Omien sanojensa mukaan Pulliainen on saavuttanut Etelä-Suomen eränkäynnissä jo kaiken. Nyt hänen unelmansa on kaataa karhu kahdestaan koiransa kanssa erämaasta. Pulliainen tietää, ettei se tule olemaan helppo rasti. Mutta ei hän helppoutta tavoittelekaan.
Vähikkälästä lähdön jälkeen uusi koti löytyi Ala-Kittilästä Ounasjoen rantatörmältä. Pienehkö hirsitalo lämpiää itse pilkotuilla klapeilla ja joen takaa alkaa Maunun kaira. Joesta nousee ruokakala. Ei ole ollenkaan selvää, että Pulliainen ehtii elämänsä aikana tutustua joen takaiseen alueeseen. Kaiken kaikkiaan pyyntialueet ovat valtavat, täysin eri luokkaa kuin etelässä.
Pulliainen on törmännyt etelän kiireen jälkeen uuteen ihmismielen haasteeseen. Taakse jääneet paineet ovat poissa. Miehen mieli kuitenkin tekee vielä tepposia. Välillä tuntuu, että mieli luo paineita siitä, ettei ole mitään paineita. Ihmisen mieli on haastava, mutta Pulliainen on tyytyväinen siirtoonsa. Hän on vakuuttunut siitä, että hän on löytänyt oikean asuinmuodon, elinympäristön ja kumppanin.
Kuinka sitten onnistuu etelänmiehen kalastus osana kaiken kattavaa lappilaista eränkäyntiä? MT Jahtikuksa sai viettää hetken uuteen elämäänsä tyytyväisen Pulliaisen kanssa harripilkillä. Katso videolta Ismo Pulliaisen mietteet ja pilkkireissun tulos.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
