
Kouran vaihto vei turhan paljon aikaa, pohti Ville Kopakkala – niinpä hän keksi pikakiinnitinlaitteen nopeuttamaan hommaa
Ville Kopakkalan keksimän kouran pikakiinnittimen avulla metsätraktorin kouranvaihto käy kädenkäänteessä.
Ajankäytön tehostaminen ajoi Ville Kopakkalan miettimään, miten usein toistuva työvaihe voisi onnistua aiempaa nopeammin. Kuva: Petteri KivimäkiKoura maahan, letkut ja pultit irti. Nosto ja puomin siirto toisen kouran kohdalle. Pultit ja letkut kiinni. Aikaa kuluu parhaimmillaan alle viisi minuuttia. Puunkorjuupalveluja tarjoava Ville Kopakkala mietti joitakin vuosia sitten, miten metsätraktorin kouran voisi vaihtaa helpommin toiseen.
"Tein metsäkoneella erilaisia taajamahakkuita, ja kouraa piti vaihtaa usein joka päivä. Siinä kului kahdelta mieheltä helposti aikaa tunti. Ajattelin, että täytyy olla tehokkaampi tapa hoitaa homma", Kopakkala kertaa yrityksensä Prokopin pikakiinnitinlaitteen syntyä.
Keksintö näyttää varsin yksinkertaiselta. Reilu kuusi senttiä paksu musta kiinnitin sisältää rautalevyt, pultit ja hydrauliletkut. Niiden avulla erilaisia kouria on nopea kiinnittää metsätraktoriin tai muuhun koneeseen.
Paksu ylälevy kiinnitetään puomin rotaattoriin eli kourankääntäjään. Alalevy kiinnitetään kouran yläosaan. Näin vaihdossa täytyy vääntää vain kaksi isoa pulttia kiinnittimen reunoilta. Painoa laitteella on 36 kiloa, ja se on mitoitettu kestämään 5 000 kilon noston.
Prokopin pikakiinnikkeessä idea on, että vaihto sujuu yhden ihmisen voimin ja kiinnittimen levyt ja letkut ovat helposti kiinnitettävissä paikoilleen. Kuva: Petteri KivimäkiYleensä kouran vaihdossa kiinnityskohdasta pitää avata kuusi pulttia, joihin on hankala päästä käsiksi. Kaksi hydrauliletkua pitäisi irrottaa rotaattorin pohjasta ja tulpata ne.
"Nyt laitetaan letkut pikaliittimellä kiinni. Letkutukset on tehty niin, että ne ovat rotaattorissa pysyvästi kiinni", Kopakkala selittää.
Hänen laitteensa avulla vaihto sujuu minuuteissa, eikä toista käsi- tai silmäparia tarvita. Aiemmin vaarana oli myös, että sormet saattoivat jäädä väliin pultteja aseteltaessa.
"Se parantaa myös työturvallisuutta. Samoin öljyä säästyy eikä päädy luontoon, kun sitä ei letkuista lorahda ulos."
Kiinnittimen Kopakkala kehitti aluksi omaan käyttöönsä metsätraktoria varten. Laitetta tekee alihankintana mikkeliläinen yritys, ja nyt se on ensimmäistä kertaa tehdasasennettuna kiinni yhteistyökumppaniksi löytyneen Moisio Forestin valmistamassa kourassa.
Kopakkalan suunnittelemaa kiinnityslaitetta on myyty vajaat 60 kappaletta Suomeen ja Saksaan. Laite sopii keksijän mukaan moneen käyttöön; joku on ostanut sen kantojenkuljetusrekan puomiin, joku romuautojen nostokouraan. Saksassa metsäkoneita on saatu autokuljetuksissa mahtumaan helpommin siltojen alta, kun koura on voitu irrottaa helposti lavetille, ja lastia saatu matalammaksi.
Kopakkalan mielessä pyörivät jo uudet ideat, joilla metsäkonetyötä saisi tehokkaammaksi.
"Puunkorjuu on mennyt niin epävarmaksi ja epätasaiseksi Suomessa, että pelkän pyöreän puun ajoon ei voi koneita enää investoida. Koneille pitää saada aina uusi työmaa heti edellisen jälkeen."
Eli puun ajosta metsätraktori voi ketterästi siirtyä esimerkiksi energiapuunkorjuuseen kouraa vaihtamalla.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
