MTK: Verouudistusta ei voi aloittaa kemeran alasajosta
Metsäpolitiikan uudistamista ja metsäverotuksen muuttamista yrittäjämäisempään suuntaa ei voida aloittaa kestävän metsätalouden investointitukijärjestelmän (kemera) alasajosta, sanoo MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola.
Kestävän metsätalouden rahoituslain puutteita on Tiirolan mukaan syytä korjata, mutta ei romuttaa koko järjestelmää.
”Yhteisesti on todettu puutteeksi esimerkiksi se, että kemera on ehkä viivästyttänyt taimikoiden varhaishoitoa.”
Kemeran investointitukia tarvitaan Tiirolan mukaan erityisesti Pohjois-Suomessa. Tukijärjestelmän hyödyistä kertoo Pohjois-Suomen metsien kasvun nelinkertaistuminen 1960-luvulta.
”Yksin verotuksen keinoin ei samaan olisi ylletty.”
Kemeran purkaminen olisi Tiirolan mielestä täysin harkitsematonta metsäpolitiikkaa nykyisessä tilanteessa, kun metsälakia on helpotettu ja metsänomistajakunta vanhenemassa
Metsäverotuksen uudistamista kohti metsäyrittäjyyttä Tiirola kannattaa. Metsäomistajalla pitäisi kuitenkin olla mahdollisuus valita, ryhtyykö hän yrittäjäksi vai jatkaako nykyisessä verojärjestelmässä, koska kaikki 700 000 metsänomistajaa ei varmasti halua yrittäjäksi.
Yrittäjämäinen verotus kannustaisi sukupolvenvaihdoksiin, kun metsänomistaja saisi sukupolvenvaihdoksessa oikeuden verohuojennukseen samoin kuin nyt on maatiloilla ja muilla yrityksillä.
”Vastavuoroisesti yrittäjämäiseen metsänomistamiseen siirtyvien pitäisi maksaa myel-yrittäjäeläkemaksua.”
Sukupolvenvaihdoksia helpottamalla korjattaisiin Tiirolan mukaan nykyisen metsäpolitiikan pahimpia epäkohtia, jotka ovat johtaneet tilojen pirstoutumiseen ja metsänomistajien ikääntymiseen.
Metsänomistajan valinnanvapaus nykyisen ja uuden verojärjestelmän välillä vähentäisi verouudistuksen siirtymävaiheen kielteisiä vaikutuksia puumarkkinoiden toimintaan, Tiirola uskoo.
JUHA KAIHLANEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
