"Metsäsota tuo Greenpeacelle rahaa"
Järjestö kerää rahaa teemalla "Pelasta Suomen metsät" ja kritisoi Suomussalmen hakkuita.
"Välillä tuntuu siltä, että Suomessa on kaukokaipuu menneisiin ikimetsiin. Nyt vanhaa metsää taitaa olla enemmän verrattuna aikoihin, jolloin Elias Lönnrot hortoili poluillaan", kirjoittaa Kauppalehden pääkirjoitustoimittaja Kyösti Jurvelin. Kuva: Jaana KankaanpääRähinä tuo julkisuutta, ihmiset huolestuvat metsien puolesta ja kirstuun on odotettavissa rahavirtaa, kirjoittaa Kauppalehden pääkirjoitustoimittaja Kyösti Jurvelin kolumnissaan.…
Parhaillaan taistellaan Kainuussa. Suomussalmella historiallisten kulkuteiden varrelta oli jälleen avohakattu vanhaa metsää, todetaan Greenpeace Suomen Facebook-sivulla. Päivitykseen on liitetty video, mistä Greenpeacen mukaan näkee Metsähallituksen jättämät jäljet.
"Ensi talven hakkuusuunitelmissa on lisää hävitystä Vienan polkujen maisemiin. Ei anneta Metsähallituksen jatkaa kulttuuriperinnön hävitystä. Auta meitä pysäyttämään avohakkuut ja lahjoita."
Kauppalehden pääkirjoitustoimittaja Jurvelin huomauttaa kolumnissaan, että Suomessa on metsää enemmän kuin koskaan aiemmin. Esimerkiksi rinnan korkeudelta 30 senttimetriä läpimitaltaan olevan puuston määrä on kolminkertaistunut 1950-alusta.
Lapissa solmittiin metsärauha vuonna 2009. Tuolloin suojeluun saatiin lisää Metsähallituksen maita. "Yksityisten metsänomistajien palstoilla Greenpeacen plakaatteja ei näy. Kasvoton omistaja on metsäkahinoissa vaarattomin osapuoli", kirjoittaa Jurvelin.…
Metsäsota tuo Greenpeacelle rahaa
Greenpeacen video Suomussalmelta
UPM myy kiistellyn Ärjänsaaren: Aktivistit pysäyttivät hakkuut viime talvena
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
