Ruotsalaismedia: Stora Enson Bresky sai äkkilähdön ympäristölinjansa takia
Talousmedia DI perustaa tietonsa nimettömiin lähteisiin, koska yhtiö tai sen omistajat eivät ole kommentoineet johtajavaihdosta.
Oliko Stora Enson väistynyt toimitusjohtaja Annica Brersky liian edistyksellinen ympäristöasioissa? Kuva: Juho LeskinenStora Enson edellisen toimitusjohtajan Annica Breskyn äkkilähdön syynä saattoivat olla ”vahvat mielipiteet ja edistyksellinen asialista ympäristöasioissa”.
Kauppalehti siteeraa ruotsalaisen talouslehden DI:n haastattelemia nimettömiä lähteitä. DI:n mukaan keskustelussa lähteiden kanssa muodostuu kuva, jossa Breskyn vahvat mielipiteet ja edistyksellinen agenda ennen kaikkea ympäristöasioissa ovat aiheuttaneet ”kipeitä varpaita”.
Ruotsalaislehden mukaan Breskyn tehtävänä oli rakentaa kestävämpää ja vähemmän syklistä liiketoimintaa, mutta hänelle ei suotu samanlaista kärsivällisyyttä kuin edeltäjilleen Jouko Karviselle ja Jukka Härmälälle.
”Kärsivällisyys entisen toimitusjohtajan Jouko Karvisen kanssa muun muassa lapsityövoiman ja maanomistajien hyväksikäytön syytösten ja edeltäjänsä Jukka Härmälän epäonnistuneen Consolidated Papersin oston jälkeen vaikutti monen sijoittajan harmiksi loputtomalta”, DI kirjoittaa.
Ruotsalaisjulkaisun mukaan Breskyn johdossa Stora Enso olisi pyörittänyt Brysselissä omaa linjaansa, joka mukautuu paremmin EU:n komission linjaan kuin metsäalan etujärjestöjen yleinen linja.
DI käyttää nimettömiä lähteitä, koska se ei ole saanut yhtiön johtoa tai omistajia kommentoimaan toimitusjohtajavaihdosta.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








