Aamulehti: Hakkuukoneyrittäjä kertoo, kuinka mielenosoittajat pyrkivät pysäyttämään Kangasalan hakkuita
Luontoaktivistit ovat pyrkineet pysäyttämään Kangasalan kaupungin kiisteltyjä hakkuita Saarenmaalla, lähellä Tampereen rajaa.
Hakkuukoneyrittäjä sanoo olevansa huolissaan mielenosoittajien turvallisuudesta, kun nämä ilmestyvät yllättäen paikalle. Kuvituskuva, kuva ei liity tapaukseen. Kuva: Jyrki LuukkonenHakkuukoneyrittäjä Ari Patteri kertoo Aamulehdelle, että Saarenmaan metsien harvennushakkuita on toistuvasti keskeytetty mielenosoitusten vuoksi. Patteri tekee hakkuita urakkapalkalla, joten viivästykset vaikuttavat suoraan myös hänen toimeentuloonsa.
”Rupeaa aika hermorauniona olemaan tämän homman kanssa. Joka aamu kun tulee tänne, on ihan että mitä tällä kertaa”, Patteri sanoo ja kertoo olevansa huolissaan myös puihin kiipeilevien mielenosoittajien turvallisuudesta, sillä kauempana olevia ihmisiä ei näe metsäkoneen kyydistä.
Patterin metsäkoneen ja puun välille oli muun muassa sidottu köysi, jonka varassa yksi mielenosoittajista oli roikkunut. Turvaväli metsäkoneeseen on 90 metriä. Lisäksi kaatuvat korkeat puut voivat aiheuttaa vaaraa.
Aktiivit haluavat pysäyttää hakkuut, sillä hakkuita tehdään alueella, jonka osayleiskaavaa ei ole vielä hyväksytty. Kangasalan valtuusto käsittelee asiaa joulukuun kokouksessa. Harvennushakkuita saa tehdä kaavoitusalueella ilman maisematyölupaa.
”Kyllähän sen asian ymmärtäisin, jos olisi jotain sellaista, mitä tehtäisiin täällä väärin”, Patteri toteaa Aamulehdelle.
Saarenmaalle on suunnitteilla asutusta ja teollisuutta.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat





