Ilmastonmuutos moukaroi jo kalastuselinkeinoa Suomessa monin tavoin
Puruvedellä talven nuottauskausi on lyhentynyt, jäät heikentyneet, lämpötila pomppii ja kesäisin tuulee.
Haaviin on nostettu kalaa nuotasta. Kuva on hoitokalastuksesta Hollolasta parin vuoden takaa. Kuva: Jaana KankaanpääAmmattikalastaja, ilmastonmuutostutkija Tero Mustonen on huomannut työssään, miten ilmastonmuutos on muuttanut olosuhteita järvellä. Hän nuottaa Puruvedellä muikkua sekä hoitokalastaa vesistöjä Kontiolahdella ja sen lähialueilla.
Mustosen mukaan vuonna 1968 nuottakausi alkoi marraskuun lopussa. Nykyään se voi alkaa helmikuun lopussa. Pahimmillaan nuottaus on pakko lopettaa maaliskuun lopussa, koska jäät eivät enää kestä.
"50 vuoden aikaväliin mahtuu talvisen pyyntikauden puolittuminen."
Mustonen on kuullut kollegoiltaan Päijänteeltä ja Länsi-Suomesta, ettei siellä paikoin päästä jäälle koko talvena.
"Joko jää on niin heikkoa tai sen päällä on niin paljon vettä."
Toisin sanoen jään laatu on muuttunut, mikä heikentää turvallisuutta ja vaikeuttaa nuotan vetoa.
Yksi kirkas esimerkki muuttuvasta ilmastosta ovat railot. Mustosen mukaan lämpötila saattaa puolen vuorokauden aikana hypätä -25 asteesta plus kuuteen.
Kesäkaudella kalastusta haittaavat voimistuneet tuulet. Puruvedellä kalastajilla ei ole asiaa koviin myrskyihin, koska silloin rysät repeävät ankkureistaan ja pakkautuvat kasaan. Nuottaa puolestaan ei voi vetää, jos tuulee yli 10–15 metriä sekunnissa.
"Voi tulla monen päivän taukoja, koska tuulee niin paljon."
Ilmastonmuutostakin suuremmaksi uhkaksi kalastuselinkeinolle Mustonen nimeää sen, ettei työlle löydy jatkajia. Vaativat olosuhteet ja pieni palkka eivät houkuttele nuoria. Norjan kassilohi painaa kotimaisen kalan hintaa, eivätkä tukut ja kauppaketjut maksa kalastajille riittävästi.
Silti Mustonen kollegoineen meinaa painella nuotalle jatkossakin.
Lue myös: Ilmastotutkija patistelee valtiota ostamaan metsänomistajilta vanhoja metsiä
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
