Myrskyt kaatoivat puita noin 120 miljoonan euron arvosta
Joulukuun loppuviikon myrskyt kaatoivat puita 3,5 miljoonaa kuutiometriä eli noin 120 miljoonan euron arvosta, maa- ja metsätalousministeriö (MMM) arvioi.MMM:n arvio perustuu selvityksiin, jotka metsäkeskukset ovat tehneet yhdessä alan muiden toimijoiden kanssa. Pahimmat tuhot aiheutti Tapani-myrsky Länsi-Suomessa. Hannu-myrsky teki tuhojaan seuraavana päivänä lähinnä Itä-Suomessa.
Lounais-Suomessa puustoa kaatui Pomarkusta Perniöön ulottuvalla alueella yli miljoona kuutiometriä, lähes 40 miljoonan euron arvosta. Pahimpia tuhoalueita ovat Säkylän ja Huittisten seudut.
Hämeen ja Uudenmaan alueella vahingot ovat myös noin miljoona kuutiometriä. Pahiten kärsivät Forssan, Tammelan, Lopen, läntisen Uudenmaan ja Jokiläänin alueet.
Pirkanmaalta kaatui puoli miljoonaa kuutiometriä, pahin tuhoalue syntyi Sastamalan seuduille.
Etelä-Pohjanmaalla puuta kaatui 0,2–0,3 miljoonaa kuutiometriä eniten Isojoella, Karijoella ja Teuvalla.
Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan alueilla puita on kaatunut yhteensä 0,3– 0,6 miljoonaa kuutiometriä.
MMM arvioi metsänomistajien menetykset 25–30 miljoonaksi euroksi. Myrskypuiden korjuukustannus on tavanomaista hakkuuta korkeampi, osa puista jää metsiin korjaamatta ja puun laatu voi heiketä sälöytymisen tai sinistymisen takia.
MMM:n mukaan tyypilliset myyntiarvon menetykset ovat 15– 25 prosenttia.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

