Kirjanpainajien iskut alkoivat
Kirjanpainajakuoriaisten parveilu on käynnistynyt. Metsänomistajien kannattaa tarkistaa kuusikkojensa kunto ja käynnistää tarvittaessa torjuntahakkuut.
”Sään lämpeneminen on saanut kirjanpainajakuoriaiset liikkeelle. Kuoriaiset pesiytyvät vahingoittuneisiin ja tuulen kaatamiin kuusiin ja kuusipuutavarapinoihin”, kertoo erityisasiantuntija Hannu Heikkilä Suomen metsäkeskuksesta.
Kirjanpainajakannat ovat viime vuosina lisääntyneet monin paikoin riskirajoilla Etelä-Suomessa. Jatkuvat tuulituhot lisäävät kirjanpainajariskiä.
Heikkilän mukaan kolea kevät on viivästyttänyt parveilun alkamista. Ensimmäisenä kirjanpainajat lähtivät liikkeelle Lounais-Suomessa.
Kolean kevään takia on epätodennäköistä, että loppukesästä ennättäisi kehittyä vielä toinenkin kirjanpainajasukupolvi. Se pitää tuhot kurissa.
Kirjanpainajat lisääntyvät tuulen kaatamissa puissa, kuusipinoissa sekä heikkokuntoisissa pystypuissa. Jos vahingoittuneita kuusipuita on metsässä yli kymmenen kuutiometriä hehtaaria kohden, velvoittaa metsätuholaki poistamaan tuon määrän ylittävän osuuden.
Kirjanpainajan leviämisen estämiseksi maanomistajan pitää korjata tuore kuusitavara ja tuulenkaadot metsästä metsätuholain määräaikoihin mennessä. Etelä-Suomessa poistaminen on tehtävä viimeistään heinäkuun alkupuolella.
Metsäkeskus ja Luonnonvarakeskus seuraavat kirjanpainajien parveilun alkamista ja kannan kehittymistä parin päivän välein. Kesän seurantapyydykset on sijoitettu Yläneelle, Jyväskylään ja Rantasalmelle.
Jarmo Palokallio
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
