Bisnesnainen, maallemuuttaja ja vuorotyöläinen irtisanoutuivat palkkatöistään – nyt heidät elättää metsä

Susanna Böckerman on huomannut, että myös maailmalla arvomaailma on muutoksessa. Kaikki eivät liike-elämässäkään enää ajattele, että omaisuuksien tienaaminen ja loputon työnteko ovat tärkeimpiä asioita. "On menty inhimillisempään aikakauteen." Kuva: Sanne Katainen

"Isäni ja äitini kuolivat muutaman vuoden välein. Huomasin, että aina kun tuli läheisiäni koskevia suru-uutisia, istuin joko lentokoneessa tai jollain lentoasemalla odottamassa koneen lähtöä."

Tällaiset tapahtumat herättelivät espoolaisen Susanna Böckermanin miettimään omaa työtään, elämäntapaansa ja arvomaailmaansa. Hän oli työskennellyt pitkään kansainvälisissä it-alan kehitystehtävissä. Matkapäiviä kertyi enimmillään 100–120 vuoden aikana.

"Olin lopen kyllästynyt hitaaseen kansainväliseen korporaatiomaailmaan, jossa asiat menevät inhimillisestä näkökulmasta täysin merkityksettömästi."

Hän arvioi, että myös iän karttuminen vaikutti muutoksen kaipuuseen. Hän halusi tehdä asioita, joilla on merkitystä.

Böckerman halusi kehittää itseään ja kouluttautua, mutta ei saanut työnantajan tukea asialle. Niinpä hän irtisanoutui kaksi vuotta sitten työstään amerikkalaisella it-alan jättiyhtiöllä Dellillä.

Olin lopen kyllästynyt hitaaseen kansainväliseen korporaatiomaailmaan.

Heini Katajisto viihtyy hyvin Sysmässä eikä kaipaa kaupunkiin. Kuvan männikön hän on istuttanut ylioppilaskeväänään vuonna 1981. Kuva: Sanne Katainen

Sen jälkeen Böckerman on päätynyt aivan toisenlaiselle alalle ja työhön, jossa raaka-aineet etsitään suomalaisen metsän siimeksestä. Hän tupsahti pihkabisnekseen.

"Kesken jatko-opintojeni minulta kysyttiin, haluaisinko osakkaaksi yritykseen, joka valmistaa kuusenpihkavoidetta."

Vaikka ala oli Böckermanille outo, häntä viehätti tuotannon merkityksellisyys.

"Se, että luonnosta saa aineita, joiden avulla voidaan taistella maailman isoja ongelmia kuten antibioottiresistenssiä vastaan. Se pysäytti."

Osakasneuvotteluissa sovittiin lopulta, että Böckerman ryhtyy Karelia Arctic -yrityksen toimitusjohtajaksi. Nyt uutta uraa on vuoden päivät takana.

Pienessä Start up -yrityksessä toimitusjohtajan työnkuva on moninainen, mutta tuotannossa tarvittavaa Pihqa -voiteiden pihkaa hän ei kuitenkaan itse kerää. Sopimusalueiden keruusta vastaa Jukka Haaranen, jonka isoisän perimätietoon tuotteen resepti perustuu.

Böckermania ilahduttaa se, että uudessa työssään hän saa olla ihmisten, luonnon ja eläinten kanssa tekemisissä. Voidetta valmistetaan myös eläimille.

"Tämä työ on palkitsevampaa kuin istua kansainvälisissä neuvotteluissa, joilla tosin on suuri rahallinen merkitys."

Parasta työssä on se, kuinka innoissaan ihmiset ovat luonnon tarjoamista mahdollisuuksista, Böckerman sanoo.

"Esimerkiksi aasialaiset arvostavat pohjoismaisen luonnon puhtautta, koskemattomuutta ja konstailemattomuutta."

Timo Lankila uskalsi nelikymppisenä toteuttaa unelmansa metsätalousyrittäjyydestä. Kuva: Esko Keski-Vähälä

Sysmäläisen Heini Katajiston puuronkeittovelvollisuus päättyi kolme vuotta sitten, kun perheen kuopus kirjoitti ylioppilaaksi. Tämä oli iso merkkipaalu paitsi nuorelle, myös koko perheelle.

Kun lapset lentävät pesästä, äiti muuttaa Vantaalta metsätalousyrittäjäksi Sysmään. Näin oli Katajisto päättänyt jo useita vuosia sitten, ja näin myös tapahtui. Perheasunto Vantaalla myytiin, lapset lähtivät opiskelemaan ja aviomiehelle ostettiin pienempi asunto työpaikan läheltä Espoosta.

"Tämä oli ratkaisu, jossa kaikki voittivat."

Katajisto valmistui vuonna 1991 yliopistosta metsänhoitajaksi, mutta laman syövereissä ei ollut mitään toivoa löytää oman alan töitä. Niinpä hän oli työskennellyt yli 20 vuotta muulla alalla myynti- ja markkinointitehtävissä.

"Olin sellaisessa tilanteessa, että olisin joka tapauksessa joutunut miettimään urani jatkoa työelämässä."

Kotitila oli ollut hänen omistuksessaan jo vuosikymmenen ajan, joten hän oli hyvin perillä tilan tuloista, menoista ja tulevaisuuden tarpeista.

"Laskemani perustuivat siihen, että minun tarvitsee tienata Sysmässä vain oma elantoni. Lapset ovat aikuisia ja mies käy töissä", Katajisto kertoo.

"Näillä tuloilla ei vaihdeta autoa tai traktoria."

Paitsi että välillä metsätalous yllättää – viime kesänä Katajisto päätyi ostamaan uuden pienen Valtran isältä periytyneen 1970-luvun traktorin tilalle.

"Kun puun hinnat nousivat, totesin, että pakko on nyt tehdä leimikko. Kolmen hehtaarin aukko riitti uuteen traktoriin."

Metsäpinta-alaa Katajistolla on vajaat sata hehtaaria. Puunmyynti pystykaupoilla on päätulonlähde.

"Kulut pysyvät kurissa, kun istutuksen ja taimikonhoidon tekee itse."

Metsätalous on Katajistolle selkeää perustoimintaa, mutta aikaa jää runsaasti muuhunkin. Siinä on ollut pohtimista, mikä muu olisi sivutoimena mielekästä, tärkeää ja kannattavaa.

Nyt hän on järjestänyt vuodenkiertonsa niin, että kevät alkaa mahlan ja kuusenkerkkien keruulla, kesällä tehdään saunavihtoja ja syksyllä poimitaan sienisatoa sekä leikataan havuja. Alkutalvella on joulukuusien sadonkorjuuaika. Hän on myös kouluttautunut oppaaksi.

Palkkatyön jättämistä Katajisto ei ole katunut.

"Tykkään tämän työn monipuolisuudesta. Vapaus on myös tärkeä asia."

Myöskään kaupungin palveluja hän ei ole jäänyt kaipaamaan. Sysmässä hänellä on ruokakauppaan 13 kilometriä matkaa.

"Se kyllä pikkuisen pelottaa, miten pysyn ajan hermolla, kun en ole enää työelämässä. Mökkiintymistä pitää torjua aktiivisesti."

Osin tämän takia Katajisto on jäsenenä peräti 12 yhdistyksessä, joista kuudessa hän on hallinnossa mukana.

Metsäyrittäjyys on Timo Lankilalle elämäntapa, jossa parasta on vapaus päättää itse tekemisistään. Kuva: Esko Keski-Vähälä

Lamavuodet 1990-luvun alussa vaikuttivat merkittävästi myös kokkolalaisen Timo Lankilan työuraan. Hän valmistui metsätalousteknikoksi ennen lamaa, meni armeijaan ja palasi siviiliin vuoden 1990 syksyllä. Työllisyystilanne oli sysimusta.

"Jokaiselle päivälle oli kuitenkin jotain tekemistä. Ensimmäisen viikon armeijasta päästyäni poimin puolukoita", hän muistelee.

Metsäyrittäjyys oli ollut miehen haaveissa yläasteikäisestä asti. Kipinä syttyi, kun isä oli ostanut teini-ikäiselle Timolle taimikkovaltaisen metsätilan, jonka istutus- ja hoitotöissä kaksikolla riitti puuhaa.

Haaveen toteutuminen otti kuitenkin kolme vuosikymmentä. Lankila oli tosin hoitanut metsiään vapaa-aikana ja lomilla sekä ostanut jatkuvasti lisää metsäpalstoja, mutta pääelanto tuli yli 14 vuoden ajan kolmivuorotyöstä Outokummun metallitehtaalla.

"1990-luvun alku oli ollut taloudellisesti ankeaa aikaa, joten menin syksyllä 1996 kemianteollisuuden perustutkintokoulutukseen. Halusin vakituisen työpaikan."

Lankila ei moiti entistä työpaikkaansa, mutta hän arvioi, että luovuus ja uskallus kokeilla uusia asioita taantui tehdastyössä.

Seitsemän vuotta sitten hän teki ison päätöksen. Hän, joka vastasi pääosin perheen toimeentulosta, päätti luopua palkkatyöstään ja ryhtyä päätoimiseksi metsätalousyrittäjäksi. Perheessä on neljä lasta ja Lankilan vaimo oli pitkiä aikoja kotona lasten kanssa.

Hehtaareja hänellä oli huojentava määrä omistuksessa, "lähempänä tuhatta kuin viittä sataa".

"Mutta ei hehtaareja kannata tuijottaa. Niitä on niin monenlaisia."

Kovin tarkasti hän ei ennakkoon tuloja ja menoja laskenut.

"Olen aina ollut aika huono budjetoimaan."

Hyvin on uudella uralla kuitenkin käynyt. Lankila toteaa, ettei hän ole omasta mielestään rikas, vaikka hehtaarimäärä on mennyt jo reilusti yli tuhannen. Jokainen niistä on itse ostettu.

"Joskus on nukuttu vähän huonostikin pankkilainojen vuoksi. Mutta sitten kun tätä on tehnyt riittävän kauan, ei jaksa enää murehtia."

Metsätalouden kannattavuuteen Lankilalla on kaksi tärkeää ohjenuoraa.

"Jos tällä on elettävä, rahan pitää kiertää. Käyttämätön hakkuumahdollisuus on käyttämätön investointimahdollisuus."

Toinen sääntö koskee uudistamista.

"Se, mikä kasvaa, sitä kasvatetaan. Mikä ei kasva, se uudistetaan."

Jotta metsät pysyvät kasvussa, Lankila on hankkinut oman hakkuukoneen.

"Kannattavuus perustuu juuri omaan työhön ja omaan kalustoon."

Metsätyötä on nykyisin niin paljon, ettei mies haikaile enää viikonloppuisin metsätöistä – toisin oli tehdastyön vuosina.

"Silloin oli helpotus, kun pääsi vapaapäivinä metsään."

Uudessa työssä Lankilalla on hyvin selkeä vuosirytmi. Keväällä, kun lumet ovat sulaneet, hän raivaa. Toukokuun lopulta juhannukselle istutetaan ja kylvetään. Loppukesä kuluu raivaussahatöissä vähän rennommalla aikataululla – lomaakin on pidettävä.

Kun koulut alkavat, alkaa Lankilan perheen isän konetyökausi. Se kestää kevääseen ja lumien sulamiseen asti.

"Tästä ajasta ehdin tehdä 1–2 kuukautta myös vieraille hakkuita."

Metsäyrittäjyyden paras puoli on Lankilan mielestä vapaus päättää itse tekemisistään.

"Yksinäisyys taitaa olla ainoa isompi miinuspuoli. Työyhteisöä olen jäänyt kaipaamaan."

Ehkä osin tästä syystä myös Lankilalle on kertynyt vuosien mittaan lukuisia luottamustoimia, jotka tuovat vastapainoa työlle.

Metsäalan tulevaisuuteen hän uskoo vankasti. Uskoa vahvistavat omat kokemukset: hän on ostanut paljon nuoria metsiä. Vuosien varrella ne ovat vankistuneet ilahduttavasti.

"Kolmoskehitysluokkaa on nyt aika paljon."

Metsän näkökulmasta väliin oudoille urille vinksahtava ilmastokeskustelu harmittaa yrittäjää.

"Metsätaloudesta pyritään joissakin piireissä tekemään ilmastonmuutoksen aiheuttajaa, vaikka metsät ovat voimistuneen kasvunsa ansiosta sitoneet hiiltä valtavan määrän."

Kansantaloudelle ja ilmastolle parasta olisivat investoinnit metsäteollisuuteen, Lankila miettii. Silloin myös into metsien hoitoon lisääntyisi.

"Metsien vuotuista kasvua voidaan lisätä kymmeniä prosentteja hyvällä metsänhoidolla ja tarvittaessa hyvinkin nopeasti esimerkiksi lannoituksilla."

Lankilan puheesta kuulee, että metsästä elantonsa saavalla työasiat kulkevat mukana myös vapaalla. ”Varmasti vähintään puolta enemmän tulee tehtyä työtunteja kuin palkkatyössä, mutta ei se tunnu työltä samalla tavalla”, Lankila pohtii.

”Tämä on sellaista hommaa, että tästä pitää olla oikeasti kiinnostunut. Tämä on elämäntapa.”