Maailmalla metsää kaatuu ja palaa, mutta Kiinassa nielut vahvistuvat – jos fossiilisten tuhlausta ei saada kuriin, mikään nielu ei riitä

Kuva: Into kustannus, Audiomedia, koonnut: Aatu Jaakkola

Metsä|Kirjallisuus

11.3.202618:00

Arvio

Aura Pilkama

Hiilinieluista on tullut kiistelty kestoaihe Suomessa. Metsät vuoroin nieluiksi, vuoroin päästölähteiksi keikauttavat laskelmat herättävät tuohtumusta. Samalla kiistatonta on, että ilmastokriisi etenee.

Metsä- ja ympäristötiedettä Helsingin yliopistossa tutkivan professori Pekka Kaupin syksyllä ilmestynyt teos 8 tapaa parantaa metsien hiilinieluja pyrkii hahmottamaan kokonaiskuvaa maailman hiilinielujen kehityksestä.

Kirjoittajalla on pitkä tausta aihepiirin tutkimiseen. Kun maailman tiedeyhteisö havaitsi 1980-luvun lopulla, että suuri osa fossiilisten polttoaineiden tuottamasta hiilidioksidista ei jäänyt ilmakehään eikä liuennut meriin, Kaupin suomalainen työryhmä ehdotti ensimmäisenä maailmassa selitystä: valtaosa katoavasta hiilidioksidista sitoutuu metsien kasvaviin puihin ja maaperään.

Kirja käy läpi tutkimusryhmän havaintoja ja johtopäätöksiä. Metsäkadon tilastot ovat olleet synkkiä tropiikissa, missä maailman metsien hiilinieluista valtaosa sijaitsee. Voimakkaat metsäpalot ovat hävittäneet metsää puolestaan Australiassa, Kanadassa ja Siperiassa. Kiinassa nielut ovat sen sijaan yllättäen vahvistuneet viime vuosikymmeninä, kun maassa on vahvistettu puuhuoltoa ja torjuttu eroosiota. Tämä oli itselleni uutta tietoa.

Päivän uutisointia askelen kauempaa metsiä tarkastellessa tilanne vaikuttaa toiveikkaalta. Toisaalta, kansainvälisistä sopimuksista huolimatta fossiilisten polttoaineiden kulutus kasvaa. Kirja nostaa esiin senkin tärkeän huomion, että vaikka maat pyrkivät hiilineutraalisuuteen, päästökuormat eivät rajoitu valtioiden rajoille.

Esimerkiksi kunnianhimoisesti päästöjään alentaneet tanskalaiset eivät tuota itse merkittäviä metalleja, eivät valmista esimerkiksi kartonkia tai rakenna autoja. Näitä ostetaan muista maista, joiden tilastoihin niiden teolliset päästöt lasketaan. Ilmakehä on kuitenkin lopulta kaikille yhteinen.

Kauppi peräänkuuluttaa pitkäjänteisyyttä hiilineutraalisuuden tavoittelemiseen. Tosiasia on, että emme olleet saavuttaneet vielä edes hiilidioksidipäästöjen huippua vuonna 2025. Hiilidioksidin nopea kartuttaminen lisäksi yleensä vähentää metsän kykyä varastoida hiiltä myöhemmin. Yksipuoliset metsät taas eivät ehkä kestä ilmastokehitystä tulevien vuosikymmenien aikana.

Hakkuuvuodonkin ongelma on ratkaisematta, Kauppi huomauttaa. Jos yksi maa vähentää puunkorjuuta ja metsäteollisuuden tuotantoa, jokin toinen maa ottaa paikan.

Kirjan lopussa kirjoittaja esittää teokselle nimensä antaneet kahdeksan tapaa hiilinielujen parantamiseen. Tärkeimmäksi hän nostaa fossiilisten päästöjen rajoittamisen. Tietoa ja tekniikoita siihen jo on, jarruna ovat muun muassa sähkönkulutuksen voimakas kasvu sekä paljon energiaa kuluttavat sotatoimet ja asevarustelu.

Metsien hiilinieluilla ei voi kamppailla päästöjä vastaan, jos fossiilisten polttoaineiden käyttö nousee vuodesta toiseen, Kauppi summaa.

Hiilinieluja pohtivat nykyään muutkin kuin tutkijat ja alan ammattilaiset, kun ilmastokriisin jäljet alkavat näkyä arjessa. Aihepiiristä selkeäsanaisesti kertoville teoksille kuvittelisi olevan tilausta enemmänkin.

Pekka Kauppi. 8 tapaa parantaa metsien hiilinielua. 205 sivua. Into