Tutkijat kyseenalaistavatyhteismetsän veroedun

Tutkijat ihmettelevät yhteismetsille annettua veroetua. Omistusmuodon sijaan valtion kannattaisi tukea aktiivista metsä-talouden harjoittamista. johannes tervo Kuva: Viestilehtien arkisto

Yhteismetsien perustamista on edistetty, koska sillä on haluttu estää metsien pirstoutumista ja tehostaa metsätaloutta. Tutkimusnäytöt yhteismetsien eduista kuitenkin puuttuvat.

”Yhteismetsien suosiminen perustuu pikemminkin mielikuviin kuin tutkimusnäyttöön yhteismetsien toiminnasta ja niiden yhteiskunnallisesta merkityksestä”, summaavat tutkijat Esa-Jussi Viitala ja Jussi Leppänen Metsäntutkimuslaitokselta.

Tutkijat nostavat esiin yhteismetsille suunnatut veroedut.

Vuoden 2005 verouudistuksessa yhteismetsät jätettiin ilman lainsäädännöllisiä perusteluja yhteisöverotuksen piiriin. Niiden verokanta on nykyään 2–4 prosenttiyksikköä alempi kuin tavallisten yksityismetsänomistajien.

”Veroetujen tarjoaminen vain yhteismetsille ei ole ollut kovin perusteltua, sillä niiden ei ole tutkimuksissa todettu tuottavan muita yksityismetsiä enempää yhteiskunnallisia vaikutuksia”, Viitala ja Leppänen toteavat.

Yhteismetsien edistämisen taustalla on ollut ajatus siitä, että niiden avulla voitaisiin ehkäistä metsätilarakenteen pirstoutumisen haittoja, parantaa yksityismetsätalouden kannattavuutta ja tätä kautta edistää teollisuuden puuhuoltoa.

Teoria ja käytäntö eivät ole välttämättä kohdanneet, sillä noin puolet kymmenen viime vuoden aikana perustetuista yhteismetsistä on pinta-alaltaan pieniä, alle 200 hehtaarin kokonaisuuksia.

Viitalan ja Leppäsen mukaan etenkään uusien yhteismetsien osalta ei ole mitään näyttöä siitä, että ne toteuttaisivat sitä, mitä niiltä on haluttu.

”Voidaankin perustellusti kysyä, miksi tällaisille yhteismetsille tulisi suunnata sellaisia veroetuja, joiden piiristä suljetaan pois esimerkiksi metsiään aktiivisesti hoitavien ja käyttävien yli 100 hehtaarin metsätilojen omistajat.”

Yksityisten henkilöiden omistamia yli 100 hehtaarin tilakokonaisuuksia on yli 18 000. Niiden metsämaan pinta-ala on kolme miljoonaa hehtaaria eli yli 8-kertainen yhteismetsien pinta-alaan verrattuna.

”Verotuksen neutraalisuuden ja yksityismetsänomistajien yhdenvertaisuuden näkökulmasta puunmyyntitulojen verotuksen tulisi perustua samoihin periaatteisiin metsänomistusmuodosta riippumatta”, vaativat tutkijat.

Heidän mukaansa näistä periaatteista voidaan poiketa, jos jollekin metsänomistusmuodolle suunnattujen veroetujen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta on olemassa selvää tutkimuksellista näyttöä.

”Kun tällaista näyttöä ei ole olemassa, metsä- ja veropolitiikan pitäisi palkita metsänomistajaa aktiivisesta metsien käytöstä ja yhteiskunnallisten tavoitteiden täyttymisestä omistusmuodosta riippumatta”, päättelevät Viitala ja Leppänen.

”Muutoin puututaan metsänomistajien yhdenvertaisuuteen perusteettomasti ja tullaan maksaneeksi omistusmuodosta eikä tuloksista.”

Viitala ei pyri sinällään kyseenalaistamaan vanhojen, jo vuosikymmeniä sitten perustettujen yhteismetsien toimintaa. Ne ovat hoitaneet laajoja ja suhteellisen yhtenäisiä metsiään metsäsuunnitelman mukaisesti ja käyttäneet hakkuumahdollisuutensa yleensä hyvin.

”Toiminnan kannattavuus on toinen asia. Jos yhteismetsällä on palkattuja toimihenkilöitä tai merkittävästi muita samantapaisia kiinteitä kustannuksia aiheuttavia eriä, ne on tietysti saatava jotain kautta takaisin.”

”Se onnistuu, jos yhteismetsä saa merkittäviä mittakaavaetuja tai harjoittaa laajasti muuta toimintaa, kuten mökkivuokrausta, metsästysoikeuksien vuokrausta tai kiinteistöjalostusta.”

”Kokonaisuuden kannalta on silti hyvin kyseenalaista, että yhteiskunta palkitsee vain yhtä metsänomistuksen muotoa. Pahimmillaan se johtaa erikoisiin omistusjärjestelyihin. Esimerkiksi hyvin toimivia yhtymiä on muutettu yhteismetsiksi veroedun takia”, Viitala sanoo.

Myös erilaiset metsäsijoittajat ovat käyttäneet tilannetta hyväkseen tavalla, jota ei välttämättä voi pitää yhteiskunnan kannalta tarkoituksenmukaisena.

JARMO PALOKALLIO

Avaa artikkelin PDF