Lapin metsien kasvu kiihtynyt rajusti
"Lapin metsien kasvu on kiihtynyt 5,4 miljoonalla kuutiometrillä vuodessa viimeisten 20 vuoden aikana. Kasvu yllätti tutkijat”, myönsi Helsingin yliopiston ympäristönsuojelun professori Pekka Kauppi Lapin metsätalouspäivillä Kittilässä.
Lapissa riittää nuorta metsää. Vuotuinen kasvu on noin 13 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Kuva: KARI LINDHOLM”Puuston kasvu on lisääntynyt noin 70 prosenttia Lapin eteläosassa, ja Pohjois-Lapissakin noin 50 prosenttia”, Kauppi kertoo.
Keskustelua käydään yhä siitä, onko muutos kokonaan metsänhoidon ansiota vai onko syynä metsänhoidon ja ympäristömuutoksen yhteisvaikutus. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus tunnetaan hyvin tarkasti. Se on parissa vuosikymmenessä noussut 10–11 prosenttia.
”Erityisesti kevään lämpötilat ovat kohonneet, ja lämpösummat ovat kivunneet korkealle pohjoisessa.”
Kauppi arvioi, että metsät kasvavat Lapissa nykyiset 13,3 miljoonaa kuutiometriä vuodessa ympäristönmuutoksen ja metsänhoidon yhteisvaikutuksen takia. Puuston rakenne on metsänhoidolla muutettu sellaiseksi, että metsät reagoivat ilmastonmuutokseen tehokkaasti.
Tutkijat eivät ole toistaiseksi löytäneet tyhjentävää selitystä, miksi Lapin metsän ovat kasvaneet yllättävän paljon.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
