Talviharvennukset eivät käy kaupaksi
Etelä-Suomessa jatkuvat kesäkelit ovat viivästyttäneet talvileimikoiden kaupan käynnistymistä. Toinen syy laimeaan kiinnostukseen on teollisuuden kuitupuuvarastojen kasvu.
Esimerkiksi Metsä Group kertoi viime viikolla keskittyvänsä kelirikkoleimikoiden ostoon. Yhtiön kiinnostus talviharvennuksiin on vähäinen. Niiden osto alkaa talven tultua. Kauppaa tehdään tarpeen mukaan ja etusijalla ovat sopimusasiakkaat.
”Puukauppa on käynyt tänä vuonna suorastaan erinomaisesti, kun ottaa yleiset talousnäkymät huomioon. Nyt ostajien kiinnostus puukauppaan, etenkin harvennuspuuhun on laimenemassa”, sanoo tutkimuspäällikkö Erno Järvinen MTK:sta.
Järvisen mukaan erot ovat suuria alueellisesti ja ostajakohtaisesti. Metsänomistajan kannattaa ottaa se huomioon.
”Puun osto on muuttunut valikoivaksi. Jos leimikosta ei oikein tule tarjouksia, siitä voi tehdä omat päätelmänsä.”
Kokonaisuutena puukauppa on ollut tänä vuonna vilkasta ja tasaista. Samaan aikaan puunkorjuu on hätyytellyt entisiä ennätyslukemia.
”Hakkuiden osalta tämä vuosi on kolmen parhaan joukossa. Siihen täytyy olla tyytyväinen”, summaa Järvinen.
Puun käytön kärjessä ovat olleet sellutehtaat ja sahat, jotka ovat tänä vuonna palaamassa takaisin pienelle voitolle. Paperitehtailla tahtia on jarruttanut sitkeä Eurooppaa vaivaava ylituotanto.
Vaikka puuta on käytetty, kuitupuuta on silti kertynyt varastoihin. Kuitupuuvarastoja on kasvattanut myös puun tuonnin kasvu. Se jarruttaa nyt puukauppaa.
Järeätä puuta käyttävät sahat vetävät toiseen suuntaan. Etenkin itsenäisillä sahoilla on kova tarve tukista. Se pitää puukaupan käynnissä.
Lopputuloksena puukauppa on käynyt tasaisesti. Viime viikolla metsänomistajat myivät pelkästään Metsäteollisuus ry:n jäsenyrityksille 800 000 kuutiota puuta. Kun päälle lasketaan itsenäiset sahat, ollaan lähellä miljoonan motin viikkomyyntiä.
Vuoden alusta lukien puukauppa on käynyt 14 prosenttia viimevuotista vilkkaammin. Puukaupan vauhdin odotetaan jatkuvan hyvänä ensi vuoden puolelle.
Ennusteiden mukaan metsäteollisuuden puunkäyttö jatkaa kasvuaan. Kantohintojen nousu jää ennusteiden mukaan ensi vuonnakin vähäiseksi.
Paljon on kiinni siitä, miten Eurooppa pääsee kasvun syrjään kiinni.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
