Kivihiili ajaapuun ahdinkoon
Kivihiili halvempana polttoaineena syrjäyttää metsähakkeen erillisessä sähkön tuotannossa yhä useammin. Pöyryn tekemän selvityksen mukaan puun kilpailukyky on heikentynyt oleellisesti tänä vuonna. Myös yhdistetyssä lämmön ja sähkön tuotannossa kivihiili lähestyy metsähaketta.
Puun kilpailukyky voitaisiin palauttaa selvityksen mukaan korottamalla metsähakkeen tuki viimevuotiselle tasolle.
Metsähakkeen käytön lisäys lauhdesähkön eli erillisessä sähkön tuotannossa kohentaisi työllisyyttä Pöyryn arvion mukaan noin 850 henkilötyövuotta.
Hiilidioksidipäästöt vähenisivät 1,5 miljoonaa tonnia eli noin kuusi prosenttia energiantuotannon päästökauppasektorin viime vuoden päästöistä.
Metsähakkeella tuotettu sähkön tuki pieneni vuoden alussa liki kolmanneksen. Puun kilpailukykyä ovat heikentäneet lisäksi päästöoikeuden ja kivihiilen alhaiset hinnat.
Bioenergia ry:n toimitusjohtajan Jyrki Peisan mukaan nykyisiä tukipäätöksiä tehtäessä ei liuskekaasun merkitystä eikä fossiilisten polttoaineiden uutta tulemista osattu ennustaa.
”Kehitys on ajanut kotimaiset polttoaineet ahdinkoon”, Peisa totesi tiistaina Helsingissä.
Muuttuneeseen tilanteeseen pitää Peisan mielestä reagoida nopeasti ja turvata metsähakkeen kilpailukyky.
Pietarsaarelaisen Alholmens Kraftin polttoaineista puun osuus oli viime vuonna 57 prosenttia. Tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla puun osuus putosi 40 prosenttiin.
Puun ja turpeen sijasta maailman suurimmalla biovoimalaitoksella palaa tämän vuoden lopulla entistä enemmän kivihiiltä.
Alholmens Kraftin toimitusjohtajan Roger Holmin mukaan metsähakkeesta tuli voimalaitoksen kallein polttoaine, kun metsähakkeen tukea leikattiin vuoden alussa.
Tänä vuonna Alholmens Kraft on kuluttanut kuukausittain kivihiiltä kahden miljoonan euron edestä.
”Sama rahamäärä jäisi Pietarsaaren lähiseudulle, jos kotimaista haketta ja turvetta olisi saatavilla kilpailukykyiseen hintaan. Vuodessa summa nousisi 20–25 miljoonaan euroon”, Holm sanoi.
Tukimuutosten vaikutukset näkyvät koko laajuudessaan viiveellä, sillä metsähakkeen matka hankintapäätöksen jälkeen metsästä voimalaitokselle kestää kaksi vuotta.
Kivihiilen korvaaminen puulla lauhdesähkön tuotannossa vahvistaisi Pöyryn mukaan vaihtotasetta enimmillään 53 miljoonaa euroa.
Peisa viittasi Sitran viime viikolla julkistamaan selvitykseen, jonka mukaan puuhakkeen työllistävyys on yli kolminkertainen kivihiileen verrattuna.
Valtio kerää eniten verotuloja fossiilisista polttoaineista. Siitä huolimatta enemmän hyötyjä saadaan yrityksille, yksityisille ihmisille, kunnille ja valtiolle, jos kotimaisten polttoaineiden käyttöä lisätään, Sitrassa todetaan.
Metsähakkeen tuen nosto edellyttäisi EU-lainsäädännön mukaan turpeen veron laskua, mikä vähentäisi valtion verotuloja.
Pöyry arvioi, että turpeen veron lasku aiheuttaisi vuodessa noin 30 miljoonan euron verotulojen menetyksen. Jos metsähakkeella tuotetun sähkön tuki palautettaisiin viime vuoden tasolle, tukea tarvittaisiin nykyisen päästöoikeuden hinnalla noin 20 miljoonaa euroa vuodessa.
JUHA KAIHLANEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
