Metsästäjäliiton tulevaisuuden tavoite on "olla koti kaikille metsästäjille"
Liitto uudistaa strategiaansa. Se aikoo pitää kiinni päätehtävästään eli metsästyksen ja metsästysseurojen toimintaedellytysten edistämisestä.
"Haluamme olla vahva vaikuttaja metsästykseen liittyvässä luonnonvarojen kestävää käyttöä koskevassa päätöksenteossa", korostaa Metsästäjäliiton puheenjohtaja Tuomas Hallenberg. Kuva: Sanne KatainenSuomen Metsästäjäliitto uudistaa strategiansa vuosille 2019–2023.
"Tehtävämme on edistää metsästystä ja metsästysseurojen toimintaedellytyksiä. Tulevaisuudessa haluamme olla kaikkien metsästäjien järjestö ja entistä vahvempi vaikuttaja metsästykseen liittyvässä päätöksenteossa", linjaa Metsästäjäliiton puheenjohtaja Tuomas Hallenberg.
Strategisena tavoitteena on vahvistaa edelleen liiton asemaa luotettavana ja arvostettuna asiantuntijaorganisaationa ja yhteistyökumppanina.
Strategiauudistuksen yhteydessä myös Metsästäjäliiton arvot uudistettiin. Uudistetut arvot ovat luonnon kunnioittaminen, vastuullisuus, yhteisöllisyys, asiantuntijuus ja eräkulttuurin vaaliminen.
"Metsästys- ja eräharrastuksella on merkittävä rooli suomalaisten ja erityisesti kaupunkilaisten ja nuorten luontosuhteen muodostumisessa. Se luo mahdollisuuksia tutustua luontoon ja tuo luonnon lähelle ihmisen arkea", kuvaa Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Heli Siitari.
Uudistetun strategian painopistealueiksi on valittu metsästyksen edistäminen, vastuullinen ja osaava jäsenistö, yhteisöllisyys sekä yhteiskunnallisuus. Nämä painopistealueet ohjaavat järjestön toiminnan suunnittelua tulevina vuosina.
"Yhteinen tehtävämme on säilyttää metsästysharrastus luontaisena osana yhteiskuntaa ja varmistaa, että suomalaiset metsästäjät ovat vastuullisen metsästyksen edelläkävijöitä. Jo nyt metsästys on erittäin turvallista ja onnettomuuksia sattuu metsästäjämäärään suhteutettuna todella vähän", Siitari kommentoi.
Uudistettu strategia vuosille 2019–23 esiteltiin viime lauantaina Metsästäjäliiton liittokokouksessa Oulussa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
