Metsä Groupin jätti-investoinnit kasvattaisivat puun käyttöä 6 miljoonaa kuutiota
"Metsähallituksen puuvirtojen rooli on merkittävä pohjoisessa. Kemin investointipäätöksen kannalta on olennaista, millaisia päätöksiä tuleva hallitus tekee metsien käytöstä", Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä painottaa.
"Kuitu- ja tukkipuun käytön tulee olla tasapainossa, jotta raaka-ainetta riittää sekä uudelle sahalle että biotuotetehtaalle", Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä kommentoi viime perjantaina Helsingissä. Kuva: Jarkko SirkiäMetsä Group kertoi viime perjantaina suunnittelevansa Kemiin kapasiteetiltaan Äänekoskeakin suurempaa biotuotetehdasta ja Raumalle Suomen suurinta sahaa. Lisäksi yhtiö aikoo uudistaa Husumin sellutehdasta Ruotsissa.
Kemin uuden biotuotetehtaan vuosittainen kuitupuun käyttö olisi noin 7,6 miljoonaa kuutiometriä, mikä on noin 4,5 miljoonaa enemmän kuin nykyisen tehtaan käyttö.
Rauman mäntysaha käyttäisi vuosittain tukkia 1,5 miljoonaa kuutiota. Toteutuessaan se nousisi sekä Suomen suurimmaksi että Euroopan suurimpien sahojen joukkoon.
Kemin ja Rauman investoinnit loisivat noin 2 000 uutta työpaikkaa pääasiassa puunhankintaan ja logistiikkaketjuun.
"Kolme samaan aikaan käynnissä olevaa hanketta on haaste organisaatiolle. Olemme kuitenkin vakavilla mielin liikkeellä kaikissa hankkeissa", Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä kommentoi perjantaina Helsingissä.
Yhtiö kertoi investointisuunnitelmistaan samaan aikaan ensimmäisen vuosineljänneksen tuloksen kanssa.
Kemin biotuotetehtaan puunhankinta painottuisi Pohjois-Suomeen kattaen Lapin, Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Pohjanmaan alueet.
"Valtaosa Kemin tehtaan lisääntyvästä kuitupuun käytöstä on suunniteltu tulevan Suomesta", Metsä Groupin liiketoimintajohtaja Juha Mäntylä toteaa.
Hän kertoo Metsä Groupin miettineen myös Ruotsin ja Venäjän tuonnin vaihtoehtoja.
Koska biotuotetehtaan suunniteltu puunhankinta-alue on laaja, on investoinnin tavanomainen riski Hämälän mukaan puun saaminen järkevään hintaan metsästä tehtaan portille, varsinkin tuontipuulla.
Hämälä eikä Mäntylä ota kantaa siihen, riittääkö puu kaikkiin metsäteollisuuden suunnitteilla oleviin investointeihin.
Raumalle suunniteltava saha integroitaisiin nykyiseen Metsä Groupin Rauman sellutehtaaseen.
Hämälä vahvistaa, että tehdasalueen valmistelu on ollut yhtiöllä käynnissä jo muutamia kuukausia.
Sahan vuosituotantokapasiteetti vastaisi yksinään karkeasti yhtiön Merikarvian, Kyrön ja Rengon sahojen yhteenlaskettua kapasiteettia.
Hämälän mukaan uusi saha olisi alan modernein ja tehokkain, ja sahalinjan automaatioaste nostettaisiin uudelle tasolle. Sellutehtaaseen integrointi mahdollistaisi myös tehokkaan sivuvirtojen hyödyntämisen.
Mäntylä sanoo, että investoinnin vaikutusta muihin Metsä Groupin sahoihin on vielä liian aikaista arvioida.
"Katsotaan mitä vaihtoehtoja tulee sitten, kun suunnittelu menee eteenpäin."
Investointien alkuvaiheessa käynnistetään ympäristövaikutusten arvioinnit (yva) ja ympäristölupaprosessit.
"Haluan korostaa, että olemme vasta hankesuunnitelmavaiheessa. Tähtäämme siihen, että vuoden kuluttua meillä on valmius tehdä investointipäätökset", Hämälä kommentoi.
Puunhankinnan varmistaminen on yksi tärkeimmistä Metsä Groupin lopulliseen investointipäätökseen vaikuttavista tekijöistä.
Hämälän mukaan ilmassa leijuu kuitenkin poliittinen riski.
"Metsähallituksen puuvirtojen rooli on merkittävä pohjoisessa. Kemin investointipäätöksen kannalta on olennaista, millaisia päätöksiä tuleva hallitus tekee metsien käytöstä."
Myös maailmantalouden kehitys ja edellytykset häiriöttömille kuljetuksille vaikuttavat investointipäätökseen.
"Alustavaa suunnitelmaa puunhankinnan liikenneinfrasta ja logistiikasta on jo työstetty yhdessä viranomaisten kanssa. Siellä on sekä rautatie- että maantieväyliin liittyviä kehitystarpeita", hän sanoo.
Hämälän mukaan yhteyksiä tulisi parantaa etenkin Kainuun ja Pohjois-Karjalan alueilla.
"Työn alla oleva lista on pitkä. Hintahaitari on iso ja analyysityö kesken, joten tarkkoja summia meillä ei vielä ole."
Lue myös:
Metsänhoitoyhdistys Kemin investointiuutisesta: Juhlitaan sitten, kun suunnitelma on varma
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
