Mieli tekee metsään, ei ryteikköön
Hakkaamattomat kuusikot muuttuvat rankaksi rydöksi, minne kukaan ei halua.
Metsänomistajalla on aikaa ajatella nuotiolla esimerkiksi, lisääkö nuotio monimuotoisuutta houkuttelemalla metsäpalolajistoa paikalle. Kuva: Marita WaenerbergKirjoitan tässä todennäköisesti viimeistä kolumniani MT:hen. Aika monessa on ollut aiheena metsien käyttö, suojelu ja energia, niin nytkin. Liki 40 vuoden lehtimiesurani aikana nämä aiheet ovat koko ajan nousseet ajankohtaisemmiksi.
Metsänomistajana minua riepoo joka vuosi yhä enemmän ympäristöjärjestöjen, vihervasemmiston ja EU:n ylivertainen kyky hoitaa metsät paremmin kuin metsänomistajat itse. Moni media tuntuu hypänneen samaan kelkkaan.
Metsänomistajat ovat kovalla työllä saaneet metsät kasvamaan hurjaa vauhtia, 103 miljoonaa kuutiota vuodessa. Siitä hakattiin viime vuonna metsäteollisuudelle tukkia ja kuitupuuta ennätysmäiset 66 miljoonaa kuutiota. Muuhun käyttöön tai metsiin jäi 36 miljoonaa kuutiota, siis yli kolmannes kasvusta.
Puuston määrä metsissä kasvaa joka vuosi 10–20 miljoonaa kuutiota. Vaikka hoitamattomia metsiä on paljon, metsätalous paranee jatkuvasti. Kasvatetaan arvopuuta ja sekametsiä, jätetään lahopuuta ja riistatiheiköitä.
Mutta silti hakkuita vaaditaan vähennettäväksi. Jossakin kohtaa ymmärrys hämärtyy. Uudistettu metsä kasvaa kovaa vauhtia ja sitoo hiiltä. Tukista sahataan lautaa, joka rakennuksissa varastoi hiiltä vähintään vuosikymmeniä.
Jos metsä jätetään ennalleen, se ränsistyy ja lahoaa. Maalaisjärki tämän kertoo, mutta Brysselistä ja erilaisista ilmasto- ja luontopaneeleista se on kadonnut.
Metsätalous ja -teollisuus ovat vanhan hokeman mukaan Suomen talouden puujalka. Sillä on saatu sekä metsänomistajien että kansan talous kuntoon. Sillä on maksettu esimerkiksi vanhusten hoito.
Hakkuiden rajoitus Suomessa tarkoittaa metsäteollisuuden ja hakkuiden siirtymistä muualle maailmaan, missä tuotanto on kokolailla varmasti ympäristölle tuhoisampaa.
Monimuotoisuuden säilyttäminen metsissä on ilman muuta tarpeen, mutta siinäkin mennään pahasti yli maalaisjärjen. Valtava prosenttiosuus metsistä halutaan ennallistaa ja suojella vanhat metsät, kun todellinen tarve on lisätä lahopuuta ja joitakin uhanalaisia luontotyyppejä. Ja siinä työssä on edistytty jo pitkälle.
EU on valinnut ihanteeksi 1950-luvun, joka on tietenkin on vuosikymmenistä paras jo kirjoittajan syntymävuoden perusteella.
Jotakin on 70 vuodessa tapahtunut, metsät esimerkiksi kasvoivat silloin keskimäärin 2,5 kuutiota hehtaarilla, nykyisin 4,6. Hiiltä sitoutuu puustoon nykyisin siis lähes kaksinkertaisella vauhdilla, joten ei ainakaan ilmastonmuutoksen torjunnan vuoksi kannata 50-luvulle palata.
Suomen metsät on pidetty hyvässä kunnossa. Pahin virhe on ollut liian laaja ojitus ja humuspitoisten vesien päästäminen suoraan vesistöihin. Järvien pohjista ei maata pois enää saa, mutta lisää ei pidä enää päästää.
Ennallistaminen olisi hienoa, jos tuloksena olisi vanhaa isoa puustoa ja valoisaa metsää, jossa on mukava kulkea sammalpatjalla. Todellisuus on kuitenkin toinen: Metsistä tulee rankkaa rytöä ja kulkukelvottomia pöheikköjä, ainakin kuusikoissa.
Jatkuvan kasvatuksen tulos on sama: metsät kuusettuvat ja laho jyllää.
Hakkuurajoituksiin ei Suomella ole varaa, metsän kasvun parantamiseen ja monimuotoisuuteen kyllä. Niitä lähden sitten eläkepäivillä ensi vuonna toteuttamaan omalta osaltani metsissä, välillä töitä tehden, välillä nuotiolla istuen.
Hakkuiden rajoittaminen Suomessa tarkoittaa niiden siirtymistä muualle maailmaan.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
