Kysely: Lähes joka toisen metsänomistajan mailta on varastettu joulukuusi Ruotsissa
Varastettujen kuusien arvo voi olla yhteensä jopa 60 miljoonaa euroa.
Kuusen varastaminen on suoraan pois metsänomistajan lompakosta eikä sen tilalle saa enää uutta vastaavaa puuta. Kuva: Markku PulkkinenRuotsalaisen metsänomistajayhdistyksen Mellanskogin tutkimus osoittaa, että peräti 45 prosenttia metsänomistajista on kokenut joulukuusivarkauksia viimeisten viiden vuoden aikana. Keskimäärin varkauksia on ollut 3,4 kuusta kiinteistöä kohden vuodessa.
Joissakin tapauksissa metsänomistajat ovat tehneet varkauksista rikosilmoituksen, mutta kaikki esitutkinnat on lopetettu, kertoo Mellanskog tiedotteessa.
Laskelmien mukaan Ruotsissa voidaan varastaa jopa 1,3 miljoonaa joulukuusta vuodessa. Kun joulukuusien vuosimyynti on noin kolme miljoonaa, tämä tarkoittaa, että lähes joka kolmas ruotsalaisissa kodeissa oleva joulukuusi voi olla varastettu.
”Hyvä vaihtoehto on soittaa maanomistajalle ja kysyä mahdollisuutta ostaa joulukuusi.”
Jos jokainen varastettu joulukuusi olisi myyty 500 kruunulla (40 euroa), varastettujen kuusien vuosittainen arvo olisi noin 660 miljoonaa kruunua (61 miljoonaa euroa).
Mellanskogin kestävyyspäällikkö Marie Wickberg korostaa, että joulukuusien varastaminen on rikos, ja kehottaa ostamaan kestävästi tuotetun ruotsalaisen joulukuusen kauppiaalta.
”Hyvä vaihtoehto on tietenkin myös soittaa lähialueen maanomistajalle ja kysyä mahdollisuutta ostaa joulukuusi metsästä”, Wickberg kannustaa.
Mellaskogin vuonna 2024 tekemään kyselyyn vastasi 248 metsänomistajaa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat










