Nuoren metsän kunnostus edennyt viimevuotista vilkkaammin
Tienrakennus laahaa tavoitteista jäljessä, mutta taimikonhoidonkin voisi kaksinkertaistaa.
Nuoria metsiä on kunnostettu aiempaa enemmän. Taimikonhoito on työlaji, joka onnistuu myös metsänomistajalta itseltään. Kuva: Jaana KankaanpääMetsänhoitotöiden kemeratukia on maksettu alkuvuodesta metsänomistajille 11,9 miljoonaa euroa. Se on yhdeksän prosenttia viimevuotista enemmän.
"Huhtikuun lopussa etenkin nuorten metsien tukia oli maksettu runsaasti enemmän. Sen sijaan metsäteiden ja suometsän hoidon tukimaksut puolittuivat viime vuodesta", kertoo asiantuntija Yrjö Niskanen metsäkeskuksesta.
Niskanen toivoo, että puheet biotaloudesta ja ilmastonmuutoksen hillinnästä kohdistaisivat kiinnostusta taimikoihin. Niiden hoidon voisi kaksinkertaistaa nykyisellä rahoituksella.
"Luultavasti siihen tarvittaisiin lisää metsureita, mutta taimikon varhaishoito onnistuu kyllä metsänomistajilta itseltäänkin", Niskanen toteaa.
Eniten kemeratuen maksatukset ovat lisääntyneet eteläisessä Suomessa. Pohjoisessa työt ovat edenneet maksatuksiin vastaavasti aiempaa hitaammin.
Pohjois-Pohjanmaalla maksut vähenivät viidenneksen ja Lapissa ja Kainuussa kolmanneksen, yhteensä miljoona euroa.
Metsäteiden kunnostamiseen ja uusien teiden rakentamiseen tukea maksettiin näissä maakunnissa vain kolmannes edellisvuoden määrästä. Edellisinä vuosina juuri Pohjois-Suomessa on tehty runsaasti kemeratöitä.
"Tietöitä ei ole vielä saatu edellisvuosien vauhtiin Pohjois-Suomessa. Toivottavasti toimijat jaksavat tehdä tämän asian eteen töitä", toteaa Niskanen.
Hyväkuntoiset tiet ovat tärkeitä puunkuljetuksille ja teollisuudelle. Niiden merkitys korostuu entisestään, kun ilmastonmuutos vähentää pakkastalvia ja jäätyneen maan aikaa puunkorjuussa.
Kemeratukea voi hakea taimikon varhaishoitoon, nuoren metsän hoitoon ja pienpuun korjuuseen, suometsien hoitoon, metsäteiden kunnostukseen ja rakentamiseen ja terveyslannoitukseen.
Tukea myönnetään myös luonnonhoitotöihin ja ympäristötukena metsänomistajille. Vuosittain kemeratukea on saanut noin 70 000 metsänomistajaa.
Viime vuonna metsäkeskus maksoi kemeratukea puuntuotantoon 49,4 miljoonaa euroa ja metsäluonnonhoitoon 5,8 miljoonaa, josta ympäristötukia oli 5 miljoonaa euroa.
Enemmänkin kemeratukea olisi ollut tarjolla. Viime vuonna sitä jäi käyttämättä noin kuusi miljoonaa euroa. Tänä vuonna tukea on tarjolla 56 miljoonaa euroa eli saman verran kuin viime vuonna.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
