MTK:n metsäjohtaja: Metsätaloutta ei ymmärretä EU:ssa – samat asiat joudutaan jankkaamaan aina uudestaan
Seuraava vääntö on biopolttoaineita koskeva direktiivi.MTK:n metsäjohtaja Juha Hakkarainen on pettynyt siihen, kuinka EU:n metsästrategia otettiin huomioon maan- ja metsienkäytön lainsäädännön lulucf:n valmistelussa. Hänen mielestään metsätaloutta ei elinkeinona EU:ssa ymmärretä lainkaan vaan muut tavoitteet kuten ympäristönsuojelu ja ilmastonmuutoksen torjuminen menevät täysin sen ohi.
"Kukaan ei lulucf-käsittelyssä edes viitannut EU:n metsästrategiaan. Se kertoo, ettei se ole työkaluna juuri minkään arvoinen."
Hänen mielestään missään EU:n elimessä ei ole metsätalouteen liittyvää tarvittavaa asiantuntemusta tai toimivaltaa.
"Kaikki metsäasiat ovat alisteisia joillekin muulle. Paine metsiä kohtaa kasvaa koko ajan ja aina on jokin härdelli päällä. Seuraavassa väännössä, uusiutuvia biopolttoaineita koskevassa direktiivissä, joudutaan käymään läpi aivan samat kysymykset."
EU:n metsästrategia arvioidaan ensi vuonna. MTK:n selkeä linja siihen on, että metsäelinkeinon asemaa on vahvistettava. Siksi on vakavasti mietittävä siirtymistä "piirun verran" kohti EU:n yhteistä metsäpolitiikkaa, mikä ei aikaisemmin tuntunut järkevältä.
"Metsien käyttöön kohdistuu entistä enemmän risteäviä tavoitteita", Hakkarainen arvioi.
"Paine metsätaloutta kohtaan tulee tulevaisuudessa vain kasvamaan."
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

