Metsähallituslain sisältö hyväksyttiin
Eduskunta päättää lain hyväksymisestä lopullisesti pääsiäisen jälkeen.Eduskunta hyväksyi perjantaina metsähallituslain sisällön äänin 113-28. Lain viimeinen käsittely eduskunnassa on pääsiäisen jälkeen. Silloin laki joko hyväksytään tai hylätään.
Jos uusi laki menee läpi, Metsähallituksen metsätalous yhtiöitetään valtion omistamaksi Metsätalous Oy:ksi. Muutos on hallituksen mukaan tarpeen, sillä EU:n tuleva hankintadirektiivi ei välttämättä salli Metsähallituksen jatkavan nykyisellään.
Tavallisten kansalaisten osalta mikään ei muutu. Metsähallituksen hallinnassa olevien maiden ja vesien virkistyskäyttö säilyy entisellään.
Lain hylkäämistä ovat esittäneet vasemmiston edustajat. Myös luontojärjestöt ovat olleet sitä vastaan. Ne ovat pelotelleet kansalaisia luontoharrastuksen vaikeutumisella.
"Erityisen pettyneitä olemme valtaviin aluesiirtoihin kovan taloudellisen käytön piiriin. Näin vaarannetaan luonnon ja retkeilyn tulevaisuus". toteaa Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava.
Sekä luonnonsuojelujärjestöjen että vihreiden piiristä on tullut kiitosta maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselle (kesk.), joka esti Metsähallituksen luontopalveluiden toimivallan heikentämisen lain valmistelun loppumetreillä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
