Analyysi: Puun hintatilastojen kimurantti luonne kannattaa tuntea – tilastoihin päätyy paljon tietoa, mutta ei kaikki

Suomessa puun hintoja seurataan ja tilastoidaan kiitettävän paljon. Silti tilastoja kannattaa lukea ajatuksella. Jokainen kauppa on aina erilainen, ja oman hakkuukohteen hinnoitteluun vaikuttaa moni asia metsäkuljetusmatkasta puun laatuun. Kuva: Piia Ouri

Puun hintatilastot alkavat kiinnostaa metsänomistajaa viimeistään silloin, kun puukaupan teko lähestyy. Tilastoista kannattaa tietää muutama asia.

Metsäteollisuus ry ja Luonnonvarakeskus julkistavat puutavaralajikohtaiset hintatiedot viikoittain. Luvut kattavat noin 80 prosenttia kaikista kaupoista yksityismetsissä. Vaikka hintatilastot raportoivat aina edeltävän viikon hintoja puutavaralajeille, laahaavat tilastohinnat käytännössä perässä kyseisen viikon kauppoja. Hintatilasto kertoo neljän viikon liukuvan keskiarvon puun hinnalle, joten se loiventaa hintakäyrää niin nousussa kuin laskussa. Vilkas puukauppaviikko saa tilastossa suuremman painon kuin hiljaisempi.

Käytännössä liukuva keskiarvo tarkoittaa, että hintojen noustessa kauppaa on jo tehty korkeammilla hinnoilla kuin tilasto kyseiselle viikolle näyttää. Laskevien hintojen aikaan tilanne on päinvastainen.

Hintatilastoista jäävät pois myös erilaiset lisät ja bonukset, joilla houkutellaan metsänomistajaa puukaupoille. Ne merkitään kaupan lisäehtoihin, ja ne eivät vaikuta ainespuun tilastohintoihin eivätkä ruoki myyjän hintavaateita.

Puukauppoihin saatetaan sopia myös takuuhintoja, joilla hyvitetään jo sovittua hintaa, jos puumarkkinat kuumentuisivat vuoden edetessä. Näitä loppuvuodesta tehtäviä tarkistuksia ei kirjata jälkikäteen tilastoihin, joihin päätyvät kauppasopimuksen sopimuspäivän hinnat.

Mielenkiintoinen erä puukaupassa ovat runkohinnoitellut kaupat. Niitä ei kirjata lainkaan puun hintatilastoihin. Syy kuulostaa selvältä. Kun puulle on annettu yksi euromääräinen kuutiohinta, olisi hintojen purkaminen jälkikäteen tukiksi ja kuiduksi arpapeliä, vaikka tukkiprosentti olisikin tiedossa. Silti voi miettiä, tarjotaanko runkohinnoittelua enemmän silloin, kun puun hinnat ovat nousupaineessa.

Teollisuudelle jää kyseisissä kaupoissa vapaat kädet päättää, millaisilla mitoilla ja määrillä se tekee puusta tukkia ja kuitua. Runkohinnoittelussa on riski puun ostajalla. Jos ostaja arvioi puun tukkiprosentin todellista suuremmaksi tai puusta löytyy odotettua enemmän lahoa, myyjä voikin saada yllätyshyödyn.

Luonnonvarakeskuksessa on pohdittu, pitäisikö runkohinnoittelukin tilastoida. Toistaiseksi sen osuutta pidetään kuitenkin liian pienenä, jotta kauppojen tilastoista olisi käytännön hyötyä osapuolille. Määrätilastoihin runkokauppoina ostetut puut toki päätyvät, ne luetaan erikoispuuhun.

Hintatilastojen kaikkein vaikeimmin tulkittavia ovat energiapuun hinnat. Hakkuutähteet, rankapuu ja muut erät ostetaan usein euroina kuutiota kohti. Kuitenkin esimerkiksi hakkuutähteiden määrä voidaan laskea hyvinkin kirjavasti ja lopulta tilastoihin päätyvät luvut, joihin on päädytty mitä moninaisimpien muuntokaavojen kautta. Niiden kautta eri ostajien hinnat on saatu yhteismitallisiksi.

Näin tilastohinta ja metsänomistajalle näyttäytyvä hinta voivat olla kuin omenien ja päärynöiden vertailu. Kuutioista ja euroista puhutaan, mutta kyse on silti usein eri hinnoista.

Mainittu hakkuutähteiden määrä voidaan kaupoissa laskea eri kertoimilla hakkuusta kertyvää kuusitukkia kohti tai vaikkapa könttäsummana hehtaarille. Hinta voidaan määritellä myös esimerkiksi haketusvaiheessa kertyvien kuutioiden kautta. Energiapuun tilastoinnin monimutkaisuutta kuvaa, että energialaitokset ostavat puunsa sen energiasisällön perusteella. Lisäksi tilastot kattavat vain reilut puolet energiapuun kaupasta.

Eniten selkeyttä tilastoissa kaipaisivat energiapuun hinnat. Muutoin tilastoihin pätenee luonnehdinta: ne ovat hyvä tuki, mutta kaupanteossa vääntö alkaa vasta pöydän ääressä.