Vuosi alkaaepävarmuudessa
Paperiteollisuuden vuosi käynnistyy epävarmalta pohjalta. Yhdysvallat on noussut jo takaisin jaloilleen, mutta Eurooppa ei tunnu saavan kasvua käyntiin millään. Uutta toivoa tuo öljyn halpeneminen.
Paperiteollisuutta seuraavan Foexin mukaan paperin kysyntä heikkeni myös viime vuoden lopulla Euroopassa. Myös Kiinan talouskasvu on hidastunut. Se ei ole vähentänyt pakkaustarvikkeiden kysyntää.
Yhdysvalloissa taantuma on taittunut. Dollarin vahvistuminen on tuonut helpotusta metsäteollisuudelle.
Euroopan näkymät pysyvät epävarmoina. Pessimistit pelkäävät jopa öljyn hinnan laskua, sillä he näkevät uhkana deflaation eli hintojen laskun. Se siirtää kuluttajien ostopäätöksiä tulevaisuuteen ja hidastaa edelleen talouskasvua.
Dollarin vahvistuminen on nostanut sellun euromääräisiä hintoja. Havusellun hinta lähestyy jo vuoden 2010 huippua.
Aikakauslehtipaperin hintojen lasku on hidastunut viime kesän jälkeen. Tämän vuoden osalta hintaneuvottelut ovat kesken. Tuottajat haluavat korotuksia ja ostajat vastustavat niitä.
Päällystämättömän hienopaperin kysyntä ja tarjonta ovat jotakuinkin tasapainossa. Sellun kova hinta siivittää tuottajien halua korottaa hintoja.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
