
Reisjärvelle valmistuu uusi koulu painumattomasta hirrestä – "Ehkä kelkka on kääntymässä puurakentamisen puolelle"
Kunnan luottamushenkilöt olivat yksimielisiä, että lapsille rakennetaan hirsikoulu.
Sivistysjohtaja-rehtori Markku Puronhaara ja kunnanjohtaja Raija Potila tutustuivat työmaahan tammikuun lopulla. Kuva: Pekka FaliTarina alkaa tulla jo tutuksi.
Koululaiset ja opettajat kärsivät sisäilmaongelmista. Vanhojen pikkukoulujen tilalle rakennetaan uusi iso koulu. Kuntapäättäjät haluavat, että se tehdään hirrestä.
Näin tapahtui myös Pohjois-Pohjanmaan eteläkärjessä Reisjärvellä.
Paraatipaikalle Susisaaren rantatörmälle rakentuu parhaillaan moderni hirsirakennus, joka tarjoaa ensi syksystä alkaen opinahjon 240 oppilaalle.
"Vuonna 2017 tuli ilmi, että kahdessa kyläkoulussa on sisäilmaongelmia. Kunta päätti viime vuoden toukokuussa, että kaikki alakoululaiset tulevat uuteen kouluun", Reisjärven kunnanjohtaja Raija Potila kertoo.
Kunnan päättäjät halusivat, että uusi koulu tehdään hirrestä. Materiaali määriteltiin jo kilpailutusvaiheessa.
Hirsikoulu tilattiin kokonaisvastuu-urakkana, jonka toteuttajaksi valikoitui veteliläinen rakennusliike Pasi Korpela Oy.
Tammikuun toiseksi viimeisellä viikolla hirsirunko ja vesikattorakenteet olivat paikoillaan ja osassa rakennusta oli jo lämmöt päällä.
Seuraavana vuorossa oli betonilattian valu.
"Kaikki on mennyt hyvin. Ei yllätyksiä", toimitusjohtaja Pasi Korpela toteaa.
Hirsikoulu on yritykselle ensimmäinen laatuaan, mutta kouluja – esimerkiksi viereisen betonisen yläkoulun – sekä muita hirsirakennuksia se on rakentanut.
1919 kerrosneliömetrin kouluun kuluu noin kolme kilometriä hirttä.
27 senttimetriä paksu lamellihirsi on peräisin Honkarakenteen Karstulan-tehtaalta, joka käyttää kotimaista mäntyä.
Korpela valitsi hirsitoimittajaksi Honkarakenteen, koska se tekee painumatonta hirttä. Hirren kolmesta lamellista keskimmäinen on liimattu pystysuuntaan.
Sen vuoksi painumisvarasta ei täydy rakentaessa huolehtia.
Korpelan mukaan muutkin hirsivalmistajat joutuvat seuraamaan esimerkkiä.
Pudasjärvinen Kontio investoi juuri kuusi miljoonaa euroa painumatonta hirttä tuottavaan linjaan.
Uusi koulurakennus maksaa 3,2 miljoonaa euroa.
Korpelan mukaan hirsirakenteisen koulun neliöhinta on hieman betonista kalliimpi, mutta käyttöikä on pidempi ja rakennusaika työmaalla lyhyempi.
"Hirsirunko nousi pystyyn neljässä päivässä", kunnan rakennusmestari Jarkko Saaranen kertoo.
Rakennuksessa on rossipohja ja harjakatto.
"Reisjärven kunnan tavoite on tarjota kaikille lapsille päiväkoti-ikäisistä lukiolaisiin terveet tilat ja puhdas sisäilma", kunnanjohtaja Potila toteaa.
Se on kirjattu kuntastrategiaan saakka.
Myös kunnan uuden päiväkodin rakentamisessa hirsi on yksi vaihtoehto.
"Ehkä kelkka on kääntymässä puurakentamisen puolelle julkisessa rakentamisessa", kunnan tekninen johtaja Sami Puputti toteaa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat



