Mediat: Ruotsi perääntyy AR-15-tyyppisten aseiden pakkolunastuksesta
Ruotsin hallitus perääntyy AR-15-tyyppisten puoliautomaattikivääreiden pakkolunastuksesta. Uusia lupia ei kuitenkaan enää myönnetä metsästyskäyttöön.
Metsästyskäyttöön ei Ruotsissa saa jatkossa uusia lupia AR-15-tyyppisiin aseisiin. Kuva: Jaana KankaanpääRuotsin hallitus perääntyy AR-15-tyypin puoliautomaattikiväärien pakkolunastuksesta, ja aseista luopumisesta tulee vapaaehtoista. Asiasta kirjoittavat ainakin Jakt och Jägare sekä Svensk Jakt.
Ruotsin hallitus on päättänyt vetäytyä suunnitelmistaan AR-15-tyyppisten aseiden ja vastaavien aseiden pakkolunastuksesta. Uusien lupien myöntäminen metsästystarkoitukseen lopetetaan, mutta olemassa olevat luvat säilyvät voimassa.
Pakkolunastuksen sijaan metsästäjille tarjotaan vapaaehtoista lunastusoikeutta täydellä korvauksella. Näin kerätyt aseet lahjoitetaan Ukrainalle.
Puolueet valitsivat pehmeämmän linjan AR-15-asetta koskevassa kysymyksessä.
"AR-15:n ja vastaavien aseiden pakkolunastus olisi erittäin tunkeileva toimenpide. Sitä on myös kritisoitu monilta eri tahoilta. Riskien vähentämiseksi on nyt otettu useita muita toimenpiteitä, joten emme näe, että on tarpeen mennä näin pitkälle", kirjoittaa oikeusministeri Gunnar Strömmer Facebookissa.
Viranomaiset ovat tarkastelleet aselupamenettelyjä ja ehdottaneet useita toimenpiteitä, jotka muun muassa parantavat löytää sellaisia henkilöitä, jotka eivät lääketieteellisesti sovellu pitämään hallussaan aseita.
Jakt och Jägare: Tidöpartierna ändrar sig – ingen tvångsinlösen av AR-15
Svensk Jakt: Regeringen backar om AR-15 – inlösen blir frivillig
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat






