ATL: Ruotsin metsät karttuvat pohjoisessa – etelänkin kehityksessä toivoa
Kirjanpainajatuhojen laantuminen alkaa näkyä metsävarannossa.Ruotsin valtakunnallisessa metsien inventoinnissa todettiin keväällä, että koko maan metsävaranto kasvaa jälleen, kun sekä hakkuut että luonnollinen poistuma vähenevät. Alueelliset erot ovat kuitenkin suuria, kertoo Lantbrukets Affärstidning (ATL).
Pohjois-Ruotsissa kokonaispoistuma eli hakkuut sekä luonnollinen poistuma –esimerkiksi hyönteistuhojen, metsäpalojen ja myrskyjen seurauksena – on ollut selvästi kasvua vähäisempää viimeisten 25 vuoden ajan. Näin puuvaranto on jatkanut kasvuaan.
Uutinen on hyvä etenkin, kun se koskee vain metsätalousmaata. Myös suojelualueilla puusto lisääntyy.
Sen sijaan Etelä- ja Keski-Ruotsissa puuta on poistunut metsistä toistaiseksi enemmän kuin sitä on kasvanut. Kirjanpainajatuhojen seurauksena sekä hakkuut että luonnollinen poistuma pysyivät mittavina useita vuosia ennen kuin alkoivat jälleen vähetä. Väheneminen on ollut reipasta parina viime vuonna.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat




