Asta, Janika vai Paula - metsäkeskus selvitti eniten puuta kaataneen myrskyn
Paula-myrskyn jäljiltä Koillismaalla ja Kainuussa kaatui 4 miljoonaa kuutiota puuta 55 000 hehtaarilla.Viime vuoden kesäkuussa riehunut Paula-myrsky kaatoi puita Koillismaalla ja Kainuussa noin 4 miljoonaa kuutiometriä. Määrä on kolmanneksi suurin 1970-luvun tilastoinnista alkaen.
Suurimmat tuhot on aiheuttanut Asta-myrsky vuonna 2010. Myrsky vahingoitti puustoa noin 8,1 miljoonaa kuutiometriä Kaakkois-Suomessa, Etelä- ja Pohjois-Savossa sekä Keski-Suomessa.
Janika-myrsky puolestaan vahingoitti puustoa noin 7,3 miljoonaa kuutiometriä vuonna 2001 Etelä-Pohjanmaalla ja Hämeessä, kertoo metsäkeskus.
Metsäkeskuksen metsänkäyttöilmoituksista keräämien tietojen perusteella Paula-myrsky vahingoittama metsäala oli noin 55 000 hehtaaria.
Eniten metsävahinkoja aiheutui Taivalkoskella, Kuusamossa ja Pudasjärvellä, missä vahinkoalat olivat 20 000, 10 000 ja 10 000 hehtaaria. Utajärvellä vahinkoja oli 4 500 hehtaarilla, Puolangalla 3 500 hehtaarilla ja Suomussalmella 2 500 hehtaarilla.
Puunkorjuun ulkopuolelle jäävillä luonnonsuojelualueilla oli lisäksi tuhoja noin 3 000 hehtaarin alalla. Pääosa tästä alueesta on Taivalkoskella.
llmatieteen laitoksen mukaan Paula-myrskyn tuulen nopeudet ylittivät puuskissa 20 metriä sekunnissa lähes koko Pohjois-Pohjanmaalla.
Kovimmissa tuulissa nopeudet ylittivät 30 tai jopa 40 metriä sekunnissa. Ukkosmyrskyyn liittyvät syöksyvirtaukset kaatoivat puustoa pahimmillaan 10-30 hehtaarin yhtenäisinä alueina.
Myrskyssä vahingoittuneen puuston arvo on noin 120 miljoonaa euroa. Metsänomistajien tappioiksi tulee noin 25 miljoonaa euroa.
Tappiot vaihtelevat paljon sen mukaan, miten kaatuneet puut on saatu kaupaksi ja korjattua pois metsistä; pahimmassa tapauksessa vahingoittunut puusto on voinut muuttua kokonaan arvottomaksi.
Myrskypuiden korjuu on pistänyt sekä metsänhoitoyhdistykset että korjuu- ja kuljetusyrittäjät koville. Myös tiestö on joutunut kovalle rasitukselle.
Metsäkeskus muistuttaa edelleen, että myrskytuhoalueilla metsää omistavien on hyvä muistaa metsätuholain velvoitteet ja puun poiskuljettamisen määräajat. Koillismaalla mäntypuutavara on kuljetettava pois metsistä heinäkuun puoliväliin mennessä ja kuusipuutavara elokuun puoliväliin mennessä, etteivät hyönteistuhot pääsisi leviämään metsissä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

