Tulli epäilee: Itä-Suomessa toimiva puuntyöstöyritys toimitti pakotteiden alaisia komponentteja Venäjälle – toisen pääepäillyn poika ollut upseeri Venäjän armeijassa
Tulli epäilee yhtiön toimittaneen huomattavan määrän pakotteiden alaisia komponentteja, kuten puolijohteita, mikrosiruja, prosessoreita ja liittimiä Venäjälle vuosina 2022–2023.
Esitutkinnan perusteella on syytä epäillä, että tavaraa on viety pakotteiden vastaisesti Venäjälle vuosina 2022–2023. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN.Itä-Suomessa toimivan yrityksen epäillään toimittaneen pakotteiden alaisia komponentteja Venäjälle, kertoo Tulli.
Tulli epäilee yhtiön toimittaneen huomattavan määrän pakotteiden alaisia komponentteja, kuten puolijohteita, mikrosiruja, prosessoreita ja liittimiä Venäjälle vuosina 2022–2023. Yhtiö on ilmoittanut toimialakseen puuntyöstämisen, sen opettamisen sekä matkailun.
Yhtiön kirjanpidosta on selvinnyt, että komponenttikauppaa on käyty noin 2,7 miljoonan euron arvosta. Komponentteja on ostettu muun muassa Yhdysvalloista, EU:n alueelta ja Kiinasta. Niitä on myyty eteenpäin useille yrityksille, joiden osoitteet laskutuksen mukaan ovat EU-maissa ja Hongkongissa.
Kansainvälisellä yhteistyöllä on saatu selville, että kaikki tavaraerät eivät ole päätyneet siihen maahan, johon ne ovat vientiasiakirjojen tai yhtiön myyntilaskujen mukaan toimitettu. Osa tavaroista on toimitettu Suomeen ja osa on toimitettu suoraan Venäjälle. Esitutkinnan perusteella on syytä epäillä, että tavaraa on myös viety pakotteiden vastaisesti Venäjälle, pääasiassa Vaalimaan kautta.
”Olemme tehneet yhteistyötä myös Verohallinnon kanssa yhtiön elinkeinotuloverotuksen osalta. Verohallinto teki meille tutkintapyynnön epäillystä törkeästä veropetoksesta yhtiön liiketoiminnassa ja yhtiön omaisuutta on määrätty turvaamistoimen alaiseksi kymmenien tuhansien eurojen arvosta”, kertoo tutkinnanjohtaja Sanna Kuparinen tiedotteessa.
Tapauksessa on kaksi pääepäiltyä, joista toinen on Suomen ja Venäjän kaksoiskansalainen, toinen Venäjän kansalainen. Toisen epäillään oleskelevan Venäjällä. Venäjällä asuvan henkilön epäillään käytännössä organisoineen ja johtaneen Suomessa toimivan yrityksen toimintaa.
”Esitutkinnassa on tullut ilmi, että ohjeet tulivat epäillyn pojalta, joka on toiminut upseerina Venäjän armeijassa. Kotietsinnällä havaittiin pojasta valokuva, jossa hän on pukeutunut venäläiseen upseerin univormuun. Poika on ilmoittanut myös osoitteekseen venäläisen sotaoppilaitoksen osoitteen, kun on avannut tilin suomalaiseen pankkiin”. Kuparinen kertoo.
Rikoskokonaisuutta on tutkittu törkeänä säännöstelyrikoksena ja törkeänä veropetoksena. Tapaus siirtyy esitutkinnan valmistuttua syyteharkintaan Itä-Suomen syyttäjäalueelle.
Ukrainan sodan alkamisesta lähtien Tulli on käynnistänyt pakotteiden rikkomiseen liittyviä säännöstelyrikostutkintoja noin 900, joista yli 130 on tutkittu törkeänä säännöstelyrikoksena. Ennen Venäjän hyökkäyssotaa Tullissa tutkittiin keskimäärin 2–10 säännöstelyrikosta vuodessa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
