Kirjailijat voimavara koti- ja mökkikunnilleen

Kunnallisalan kehittämis­säätiö on julkaissut juhla­kirjan ”Kirjailijoiden kunta”. Siihen on koottu 42 kirjailijan Polemiikki-lehdessä julkaissut kolumnit vuosina 2009–2019.

Kirjailijat ovat osanneet nostaa selkeäsanaisesti esille kuntien akuutteja asioita. He kirjoittavat kansalaisten tasa-arvosta, omasta kunnasta ennen kuntaliitosta, asioiden oikeista nimistä ja totuudesta, kirjastoista ja lukutaidosta. Vaikka monet kirjailijat ovat kaupunkilaisia, on heillä lämmin suhde pieniin kuntiin.

Kirjailijoilla on huoli maaseudun kuntien tulevaisuudesta, entisten kuntien palvelujen kuihtumisesta, kylien hiljenemisestä. Mikä parasta, monet heistä eivät vain ilmaise huoltaan tilanteesta, vaan he myös esittävät ratkaisuja.

Jari Järvelä kirjoittaa, että Suomessa asioista elää yleensä yksi ainoa totuus kerrallaan. Nyt se on kaupungistuminen muutamiin kasvukeskuksiin ja valtaosan Suomesta jääminen autioksi.

Järvelä ei halua tuohon totuuteen uskoa, mutta hän kirjoittaa: ”Ennustuksesta tulee itseään toteuttava, kun sitä kaiutetaan ainoana mahdollisuutena tarpeeksi kauan.”

Kirjailijat ovat puuttuneet myös nimiin ja termeihin. Muun muassa erilaisten kuntayhtymien monitahoiset nimet tai kuntien mainoslauseet eivät ole houkuttelevia.

Sote- ja maakuntauudistus ei kirjailijoiden esille nostamaa nimiongelmaa helpota. Kotimaisten kielten keskus suosittaa – jos tietyt hallinto­kuviot menevät oletetulla tavalla – maakunnista käytettäväksi nimeä hallintopiiri. Maakuntien liitot olisivat kuntapiirejä tai kuntien piirejä.

Toivottavasti maakunta on jatkossakin maakunta eikä nimeltään jokin itsehallinnollinen nimimuunnos.

Kirjailijoilla olisi varmasti nykyistä enemmän tarjottavaa asuin- ja mökkikunnilleen. Muistelen Samuli Parosen aikanaan kirjoittaneen, että paras kirjailija on sata vuotta sitten kuollut, ei nouse enää leipää pyytämään. Onko tilanne kunnissa vielä sama?

Toivottavasti maakunta on jatkossakin maakunta eikä jokin itsehallinnollinen nimimuunnos.