Napapiirin kompostoija on tänä kesänä viisaampi

Täältä sitä saa, multaa nimittäin. Kuvituskuva. Kuva: Sanne Katainen

Jos omakotitalon pihalla haluaa kasvattaa muutakin kuin juolavehnää, piha syö melkoiset määrät multaa. Ihmiset puolestaan syövät ruokaa, josta kertyy melkoinen määrä perunan-, banaanin- ja munankuoria. Näiden kahden ilmiön yhdistelmä tarkoitti tietenkin kompostoinnin aloittamista.

Keltanokan hankintalistalle päätynyt kompostori on nököttänyt täällä Napapiirin pihamaalla viime syksystä asti. Oi sitä autuutta, kun biojätteet voi heittää suoraan keräysämpäristä kompostorin syövereihin. Samalla sekajätteen määrä vähenee, kun muunkin kierrätyksen jaksaa hoitaa asiallisesti.

Olin aivan varma, että homma sujuu Strömsön malliin. Kyseinen kompostori oli nimittäin helppokäyttöinen ja lämpöeristetty malli, joka on suunniteltu ympärivuotiseen käyttöön. Sen asentaminenkin oli yksinkertaista. Se piti sijoittaa vain tasaiselle maalle ja pitää huolta, että jätteen voi kuljettaa perille asti myös talven olosuhteissa.

Kompostorille oli hyvä hankkia samalla asianmukainen lisävaruste, eli möyhennin, jonka avulla jätettä voi sekoittaa helposti ja tuottaa sekaan ilmaa. Sellaisenhan minä hankin intoa pihisten.

Kun valmistelut oli tehty, saattoi ensimmäisen biojätesatsin kipata kompostin pohjalle. Lämpömittarin nousujohteisen liikkeen pystyi jo melkein erottamaan. Kohta jätteestä tulee multaa, eikä marketista tarvitse enää kantaa selkä vääränä multasäkkejä!

Vaan eipä tullut multaa, ei.

Napapiirin talvi ja kompostori eivät ole välttämättä sovi saumattomasti yhteen. Kuvituskuva. Kuva: Jarkko Sirkiä

Ensilumen sadettua ja ilman lämpötilan laskettua myös kompostorin viisari notkahti rajusti alaspäin. Viikon ajalta kertynyt biojäte kasaantui kerroksittain, eikä kuivikkeen lisääminen auttanut asiaa.

Möyhentimen käyttö muuttui hitaaksi ja takkuavaksi, painiottelua muistuttavaksi toimenpiteeksi. Keskellä kaamosta jäteämpärin kanssa pimeydessä seisten saattoi jopa hetkellisesti kyseenalaistaa koko kompostorin olemassaolon.

Tilapäisiä lämmönnousuja seuratessa oma mielialakin kohosi, mutta helmikuussa pakkasen paukkuessa oli heitettävä hanskat tiskiin. Kaikki biojäte ja pömpeli sen kantta myöten oli jäässä. Kompostori oli heittänyt henkensä.

Tässä vaiheessa piti turvautua internetin hakukoneisiin. Niiden avulla selkeni muutamia seikkoja, jotka olivat edesauttaneet kompostoinnin hyytymistä.

Ensinnäkin kompostointi aloitettiin näillä leveyspiireillä turhan myöhään, sillä jätettä ei ehtinyt kertyä riittävästi. Ensilumi satoi lokakuun lopussa, mikä tarkoitti kylmiä kelejä, eikä kompostorin toiminta päässyt kunnolla alkamaan.

Toiseksi biojätettä vietiin liian harvoin kompostoriin, sillä komposti tarvitsee toimiakseen riittävästi jätettä tasaisin väliajoin, parin–kolmen päivän välein. Kolmanneksi jäte oli liian kosteaa tai kuiviketta lisättiin liian vähän, mikä aiheutti massan jäätymisen.

Kirsikkana kompostin kurjuuden kakun päällä möyhentämistä tehtiin luultavasti liikaa, mikä puolestaan häiritsi kompostoitumisprosessia.

Seuraavaksi luin neuvoja, joilla kompostorin voisi taas saada toimintaan jopa keskellä talvea. Laittaisinko sen sisuksiin lämpimiä vesipulloja, kompostiherätettä tai vuoraisinko koko kompostorin lisäeristeellä? Lopulta piti päätyä vaihtoehtoon, joka monelle hätähousulle, kuten minulle, on hankalaa: piti odottaa kevättä ja sen sulattavaa vaikutusta.

Mikä onnen päivä keväällä olikaan, kun kompostori alkoi osoittaa elonmerkkejä! Hitaasti, mutta varmasti lämpömittari nousi jopa 60 asteeseen.

Kesäkuussa koitti vihdoin se hetki, kun kompostorin sai tyhjentää. Lapiolla lappaamalla kompostimassaa tuli kottikärryllisen verran. Nyt kompostori on lähes tyhjä, joten saman rumban voi aloittaa alusta - tällä kertaa tosin hieman viisaampana.

Kirjoittaja on MT:n kesägraafikko.