Kiitosta vaan, isä

Kuva: Jaana Kankaanpää 

Mielipide

13.1.201615:00

Kolumni

Simo Ralli

Voi isäni minkä aikoinaan teit, kun herätit minua sunnuntaiaamuisin suojeluskunnan marssilauluilla: ”Ylös pojat Pohjanmaan!”

Puhuit tulevasta: ”Sen verran kekseliäs pitää olla, ettei tartte mennä vierahalle töihin.” Ylistit yrittäjyyttä, itte tekemistä. Otit minut jo pienenä maatalousnäyttelyihin, istutit traktorin rattiin ennen kouluikää.

Kerroit vanhoista asioista, kuinka isoisät olivat tehneet kauppoja, ostaneet taloja ja mantuja, Amerikassakin oli käyty. Sait minut juurtumaan kotipaikalleni. Minä tyhmänä ja ajattelemattomana imin kaiken opin itseeni ja löysin itseni yrittäjänä lapsuudenkodistani jatkamassa maatilaa syrjäseudulla.

Joulukuulla kuulin toistuvasti radiosta, mihin allikkoon ja suohon olen itseni valinnoillani asettanut.

Hallituksemme yrittää tehdä kovasti töitä velkaantumisen estämiseksi ja esityksiä satelee tämän tästä. Yksi esitys oli työttömyysturvalain muutos, jossa työtätekevät määritettäisiin enää vain kahteen ryhmään: palkansaajiin ja yrittäjiin.

Tästähän nousi kauhea haloo niin sanottujen freelancer-työntekijöiden joukossa. Pieninä paloina maailmalta leipänsä repivän työntekijäporukan status muuttuisi esityksessä työntekijästä yrittäjäksi. Nyt netissä kulkee adressi johon saa laittaa nimensä: ”Emme halua missään tapauksessa yrittäjäksi! Työttömyysturvamme heikkenee jos joudumme yrittäjäksi! Miksi meitä ajetaan väkisin yrittäjiksi? ”

On jännää lukea tällaista, kun on itse tyhmä yrittäjä, joka omasta halusta on lähtenyt kurimukseensa.

Toden totta. Jos minä haluaisin työttömyyspäivärahaa, kokopäiväisenä yrittäjänä, joutuisin myymään tai lakkauttamaan koko yrityksen pois ennen kuin rahaa saisin.

Muistan aina sen, kuinka orkesterimme osakeyhtiöön valittiin aikoinaan toimitusjohtajaa: ”Ole sinä Simo, sä et kumminkaan saa koskaan työkkäristä mitään.”

Työntekijät purnaavat siitä, että sairastamisen ensimmäiseltä päivältä ei tulevaisuudessa saisi päivärahaa. Katsoin oman turvani, ensimmäiseen neljään päivään en saa minkäänlaista korvausta ja korvaus jonka viidentenä päivänä saan, on omista maksamistani vakuutusmaksuista yksi viidessadasneljästoistaosa vuosityötuloistani. Kiitosta vaan isä, ylistit niin aina yrittäjyyttä. Jos yrittäjyys on tuollainen kauhukuva ja työntekijänä olo on noin haluttavaa, olisikohan yrittäjän asemassa jotakin parannettavaa ja työntekijöiden asemasta jotakin pois otettavaa?

Ei riitä se, että omaa ammattiani on kauhisteltu, eikä kukaan halua yrittäjän löysään hirteen roikkumaan. Nyt myös oma rakas asuinpaikkani sai kuulla totuuden, mitä en olisi halunnut radiosta kuulla.

Maamme hallitus esitti, että pakolaiset, joita maahamme on nyt virrannut, pitäisi hajasijoittaa läpi Suomen, maaseudulle, etteivät kaikki pakkautuisi asutuskeskuksiin. Pidin ajatusta hyvänä, kunnes kuulin totuuden Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaaran suusta: ”Ei ihmisiä voida sijoittaa syrjäseuduille, korpikyliin.”

Voi kun teki syrjäseudun asukilla sydämessä hyvää. En siis ole ihminen. Asun paikassa, johon ei edes sodan runtelemia haluta sijoittaa, ja samalla teen työtä, johon ei kukaan halua. Mahtavaa!

Kiitokset isäni, kaikesta huolimatta. Ennemmin olen ei-ihminen omatekoisessa kurjuudessani kuin ihminen valtavana massana vaatimassa oikeuksiaan!

Kirjoittaja on teuvalainen maanviljelijä ja Elonkerjuu-yhtyeen kitaristi.