Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Kiihtyvä muutos mullistaa maailman

    Kun kehitys etenee riittävän pitkälle, alkaa tapahtua järisyttäviä.

    Meidän on usein helppo hahmottaa ilmiöitä, jotka kehittyvät suoraviivaisesti eli lineaarisesti. Välillä maailma ympärillämme muuttuu kuitenkin kiihtyvää tahtia, eksponentiaalisesti.

    Tekniseltä kalskahtavia käsitteitä voi havainnollistaa yksinkertaisen esimerkin avulla.

    Matka taittuu lineaarisesti, jos otan kerrallaan yhden askeleen – oletetaan se yksinkertaisuuden vuoksi metrin mittaiseksi. Yhden askeleen jälkeen olen edennyt yhden metrin, kahden jälkeen tietysti kaksi ja kolmen jälkeen vastaavasti kolme metriä.

    Jos harppauksen pituus tuplaantuu joka askeleella, matkanteko onkin eksponentiaalista. Ensimmäinen askel on silloin edelleen yhden metrin mittainen, mutta toisella askeleella pituutta kertyy jo kaksi metriä, kolmannella neljä, neljännellä kahdeksan – ja niin edelleen.

    Alkuun ero kahden matkantekotavan välillä ei ole suuri. Mitä pitemmälle reissu etenee, sitä hätkähdyttävämmäksi kiihtyvä muutos kuitenkin osoittautuu.

    Kymmenen askeleen jälkeen olen edennyt eksponentiaalista tahtia yli kilometrin. Kahdenkymmenen askeleen kohdalla olen matkannut jo suunnilleen Suomen pituuden verran. Vain kolme askelta lisää ja yllän lähes San Franciscoon asti.

    Entä jos jaksan tätä hengästyttävää tahtia 30 askelta? Olen harpponut Kuuhun ja takaisin – ja vähän ylikin.

    Eksponentiaalinen muutos vaikuttaa usein alkuun verkkaiselta ja vaatimattomalta. Kun kehitys etenee riittävän pitkälle, alkaa kuitenkin tapahtua järisyttäviä.

    Ja juuri tässä piilee ihmiskunnan toivo.

    Uudet ratkaisut alkavat pienestä. Kun pääministeri Holkeri soitti historian ensimmäiseksi kuvatun gsm-puhelun vuonna 1991, maailmassa oli matkapuhelimia vain kourallinen. Nykyään kännyköitä käyttää jo yli 4,5 miljardia ihmistä.

    Sama pätee moniin ilmastoratkaisuihin. Vuosikymmenessä maailman aurinkovoiman määrä on kasvanut yli 15-kertaiseksi. Viime vuonna pilvisyydestään tunnetussa Britanniassa oli aurinkopaneeleja liki saman verran kuin koko maailmassa vielä kymmenen vuotta sitten.

    Sitra julkisti hiljattain San Franciscossa kansainvälisen selvityksen, jossa tarkastellaan eksponentiaalisen kehityksen mahdollisuuksia ilmastokriisin ratkaisemisessa. Tulokset ovat rohkaisevia.

    Selvityksen mukaan maailman sähköntuotannon päästöt voidaan puolittaa ensi vuosikymmenellä jo sillä, jos tuuli- ja aurinkovoima vain jatkavat kasvuaan nykyistä, eksponentiaalista tahtia. Itse asiassa vähempikin riittää – kasvu voisi jopa hidastua nykyisestä ja silti päästäisiin maaliin.

    Tuuli- ja aurinkovoima eivät ole ainoita kiihtyvää tahtia edenneitä ratkaisuja. Samankaltaisia käyriä on nähty myös akkujen, sähköautojen ja ledvalojen suhteen.

    Mutta ilmastotyö ei etene eksponentiaalisesti itsestään. Apuun tarvitaan määrätietoisia päätöksiä.

    Onneksi myös ilmastopolitiikka voi kehittyä eksponentiaalisesti. Paikallisena kokeiluna alkanut ratkaisu voidaan ottaa käyttöön koko maassa. Yhdessä maassa hyväksi havaittu työkalu voi pian levitä kymmeniin muihin.

    Suomen kannalta tilanne on innostava. Jos olemme riittävän eteviä, kehittämillemme ratkaisuille voi olla valtava kysyntä ympäri maailmaa. Jos toimimme riittävän fiksusti, täällä tekemistämme päätöksistä voivat ottaa oppia monet muut.

    Eteneminen eksponentiaalista tahtia voi alkuun vaikuttaa verkkaiselta ja vaatimattomalta. Kun matkanteko pääsee toden teolla vauhtiin, se voi kuitenkin mullistaa maailman.