Munkki elää rukouksessa

Munkin vanhan keljan esineet ovat peräisin vanhasta Valamosta. 

Mielipide

13.4.201116:00

Kolumni

Riitta Mustonen

Isä Andreaksen musta munkinkaapu heilahtaa milloin Valamon kirkkosalissa, milloin Helsingin messukeskuksessa virka-asioilla. Enimmän aikaa Isä Andreas viettää kuitenkin hiljaisuudessa omassa Valamon keljassaan.

Takana on seitsemäntoista vuotta munkinelämää. ”Viidesosa ihmisen elämästä”, mies toteaa. 72-vuotias Isä Andreas on jäänyt eläkkeelle luostarin taloudenhoitajan tehtävästä ja totuttelee vanhuuteen, johon yhä jatkuva työ luostarin viini- ja viinavastaavana suo pehmeän laskun.

Isä Andreas kääntyi ortodoksiksi aikuisiällä.

”Se oli yksinkertainen ratkaisu. Yritin lähestyä luterilaista pappia, mutta hän ei ymmärtänyt asiaani. Ajattelin, että on toinenkin kirkko. Soitin Turun ortodoksisen seurakunnan kirkkoherralle, ja hänellä oli aikaa minulle.”

Kääntymistä edelsi huolellinen pohdinta. Miestä miellytti erityisesti se, että papisto piti huolen uskontoon perehdyttämisestä. Ettei kukaan liity vain kauniiden vaatteiden, savun tai hartaan tunnelman takia.

Isä Andreaksen mielestä ortodoksisuus on uskontona ihmisläheisempi kuin hänen nuoruutensa luterilaisuus. ”Se antaa rikkautta hengelliseen elämään. Käytämme paljon psalmeja, niissä on aina opittavaa. Suosittelen niitä kaikille luettavaksi.”

Kun Isä Andreaksesta, tuolloin vielä Kalevi Nummisesta, oli tullut ortodoksi, hänen mielessään alkoi kyteä ajatus luostariin menosta. Päätös syntyi, mutta ennen luostariin liittymistä täytyi saattaa kaksi tytärtä omille jaloilleen. Ortodoksimunkki ei voi olla naimisissa, mutta eronnut tai leski kelpaa, kunhan tällä ei ole huollettavia lapsia.

Kalevi Numminen jätti toimitusjohtajan työt omissa yrityksissään, luopui omaisuudestaan ja tuli Valamoon.

”Ei tänne tulo tarkoita, että tulee vankilaan. On lupa lähteä pois, jos tulee esteitä.” Esteeksi voi muodostua esimerkiksi se, ”ettei enää tunne itseään täällä”, kuten Isä Andreas asian ilmaisee.

Munkiksi vihkimistä edeltää vähintään vuoden kestävä noviisiaika, jolloin annetaan mahdollisuus opetella luostarissa olemista. Kun noviisi hyväksytään veljestöön, hän saa oman kilvoittelutyön. Isä Andreaksen työ oli luostarin taloudenhoito, olihan hänellä liike-elämän koulutus ja kokemus.

Velkaantunut Valamo on Isä Andreaksen aikana saanut taloutensa kuntoon, ei vähiten vuonna 1997 perustetun viinitilan ansiosta. Viinibisnes on liikuttanut munkkia maailmalla – mitä tämä ei ilmiselvästi ole pannut pahakseen.

Munkit asuvat Valamossa omissa keljoissaan ja luostari ylläpitää heidät. ”Saamme vaatteet ja sosiaaliset palvelut. Lomaa on kaksi viikkoa vuodessa, ja yleensä lomat pidetään”, Isä Andreas selvittää.

Lomilla voi matkustaa myös ulkomaille, ja niin Isä Andreas on tehnytkin, sillä toinen tytär perheineen asuu Yhdysvalloissa. Mies kulkee aina munkin kaavussa, mikä etenkin lentokentillä aiheuttaa hankaluuksia: turvatarkastus on tiukempi kuin muilla.

Kun mies vihitään munkiksi, ortodoksisen opin mukaan hän syntyy uudesti eikä enää vanhene. Luostarissa ei siis vietetä syntymäpäiviä, mutta nimipäivä on kerran vuodessa. Siis sen nimen päivä, jonka ihminen saa, kun hänestä tulee veljestön jäsen. Nimi perustuu pyhimysten tai opetuslasten nimeen. Entistä nimeä ei ole enää edes kohteliasta kysyä.

Isä Andreas ei ole katunut luostariin tuloa, mutta hän sanoo, että on päiviä, jolloin hän miettii asioita uudella tavalla.

”Tämä on ollut rikasta aikaa. Koko ajan on ollut uusia töitä ja haasteita. Nythän se täällä oleminen mitataan, kun olen luopumassa haasteista.”