Sotatöiden palkoille oli selvät perusteet

Maaseudun Tulevaisuudessa (MT 5.7.) oli kirjoitus otsikolla ”Kuka tiesi”. Kirjoituksessa otettiin kantaa Suomen valtion maksamista palkoista rintama- ja muissa sodan ajan tehtävissä oleville sotilaille vuosina 1940–1944.

Vastaus: Ennen vuotta 1940 varusmiespalveluksensa suorittaneet miehet, jotka olivat reservistä määrätty rintamajoukkoihin tai johonkin muuhun sodan ajan tehtävään, heille Suomen valtio maksoi sotakuukausipalkkaa.

Palkka määräytyi muun muassa perhesuhteiden mukaan. Perheelliset saivat enemmän, perheettömille maksettiin vähemmän.

Sotakuukausipalkka maksettiin suoraan sotilaan ilmoittamaan kotiosoitteeseen. Armeijan päiväraha jaettiin ja kuitattiin suoraan miehille käteismaksulla, myös rintamaoloissa.

Armeijan päivärahan suuruus määräytyi saajan sotilasarvon mukaan. Aktiiviupseerit ja muu armeijan kantahenkilökunta, heille valtio maksoi palkan normaalisti palkkaluokkien mukaan.

Vuonna 1940 asevelvollisuuslakia muutettiin Suomessa poikkeuslailla. Varusmiespalvelukseen astumisikä oli muutoksen jälkeen 18 vuotta.

Palvelusaika vakinaisessa väessä oli kaksi vuotta. Tällä ajalla heille maksettiin normaali armeijan päiväraha. Sotakuukausipalkkaa heille alettiin maksaa vasta kahden vuoden palvelusajan tultua täyteen, vaikka heistä silloin osa oli eri rintamalohkoilla jo joutunut taistelemaan kovissakin paikoissa.

Käytännössä viime sodissa nuorimmat ikäluokat eivät sotakuukausipalkkaa saaneet, koska kahden vuoden palvelusaika ei sodan aikana tullut täyteen.

Nämä nuorimmat palvelukseen määrätyt ikäluokat joutuivat käytännössä kovimpiin paikkoihin rintamalla muun muassa kesällä 1944.

Moni näistä nuorista miehistä uhrasi henkensä, että Suomi säilytti itsenäisyytensä.

Kaikki nämä nuorimmatkin sotilaat olisivat todella myös sotakuukausipalkkansa ansainneet.