Lapinlehmä tarjoaa monia mahdollisuuksia

Pohjoissuomenkarja eli lapinlehmä on yksi Suomen kolmesta alkuperäiskarjarodusta. Tämä pienikokoinen valkoinen lehmä oli valtarotu Lapissa vielä ennen sotia ja pelastettiin 1970-luvulla sukupuuton partaalta. Kanta on 1980-luvulta lähtien tasaisesti noussut ja lisääntyvien naaraiden määrä nykyisin noin 850. Kannan pienuuden takia rotu luokitellaan uhanalaiseksi.

Pohjoiset maatiaiskarjarodut ovat aikojen kuluessa sopeutuneet paikallisiin olosuhteisiin ja säilyttäneet monia hyviä ominaisuuksia, joita nykyään arvostetaan entistä enemmän. Pohjoissuomenkarjan erityispiirteet ovat hyvin sen kasvattajien tiedossa.

Suomalaisia alkuperäiskarjarotuja on kuitenkin tutkittu verrattain vähän. Aiemmassa hankkeessamme ja lapinlehmien kulttuurihistorian ja geeniperimän tutkimuksissa on tullut esiin tilallisten havaintoja siitä, että lapinlehmän maidossa ja lihassa on eroja muihin rotuihin verrattuna (Lappari 2017–2018, Arktinen arkki 201–2018). Lapinlehmän maito on maatiaisrotujen maidon tapaan yleensä rasvaista ja sisältää paljon proteiinia. Lapinlehmän maidossa on esimerkiksi enemmän kaseiinia, mikä parantaa sen juustoutumista, minkä myös leipäjuustojen valmistajat ovat huomanneet.

Monet käytännön havainnot ovat herättäneet tarpeen tutkia, onko lapinlehmän maidolla ja lihalla todennettavia erityisominaisuuksia ja miten niitä voidaan hyödyntää.

Käynnistimme Lapissa syksyllä 2020 kolmivuotisen EAKR-rahoitteisen hankkeen, jossa tutkitaan lapinlehmän maidon ja lihan erityispiirteitä ja niiden tuotteistamista sekä lapinlehmien omistajien kokemuksia rodun kasvattamisesta.

Lapinlehmään perustuvan erikoistumisen mahdollisuudet osana pohjoisia elinkeinoja -hankkeen (Lappari-elinkeino) päätoteuttaja on Lapin yliopiston Arktinen keskus. Muina toteuttajina ovat Luonnonvarakeskus ja Kemi-Tornion koulutuskuntayhtymä Lappia. Työtä tehdään kiinteässä yhteistyössä tilallisten ja eri elintarvikealan toimijoiden kanssa.

Hankkeessa kerätään maitonäytteitä ja tehdään haastatteluja tiloilla, joilla kasvatetaan lapinlehmiä. Näytteitä on koottu Lapin lisäksi myös muualta Suomesta, ja niitä kerätään kuluvan talven aikana jonkin verran lisää. Tutkimuksen keinoina ovat tilallisten haastattelut sekä tietojen keruu nautojen ruokinnasta, terveydestä ja muista maitoon ja lihaan vaikuttavista tekijöistä.

Maitonäytteiden laboratoriotutkimukset tehdään Luken Jokioisten yksikössä ja ensimmäisiä tuloksia niistä saadaan tämän vuoden aikana.

Lihatutkimuksia varten kasvatetaan ryhmää lapinlehmähärkiä, joiden lihan laatu- ja ravintoaineominaisuuksia tutkitaan. Verrokkeina sekä maito- että lihatutkimuksissa ovat samoilla tiloilla kasvavat holstein- ja ayrshirerotuiset yksilöt. Maidon ja lihan tuotekehityksestä järjestetään työpajoja.

Suomalaiset alkuperäiskarjarotujen yksilöt ovat vähentyneet maatiloilta taloudellisista syistä. Lapinlehmiä omistavien mielestä rodun pidon taloudellisuutta kannattaa tarkastella ennen kaikkea pienempien menojen kautta. Pienikokoinen lehmä syö merkittävästi vähemmän rehua ja vie vähemmän tilaa. Alkuperäisrotujen eläimet ovat usein myös valtarotujen lehmiä terveempiä ja pitkäikäisempiä.

Kokonaislaskelmia rodun taloudellisesta merkityksestä ei ole aiemmin tehty. Lappari elinkeino -hankkeessa tehdään kannattavuuslaskelmia lapinlehmien pidosta sekä maidontuotannossa että maatilan oheiselinkeinoissa.

Hankkeen tutkimustietoa voidaan käyttää lapinlehmätuotteiden kehittämiseen ja markkinointiin. Tavoitteena on parantaa lapinlehmärodun tunnettuutta ja esitellä sen monipuolisuutta yleisemminkin. Lapinlehmä tuottaa laadukasta maitoa parhaimmillaan 6 000-8 000 kiloa vuodessa. Se on erinomainen maisemanhoitoeläin, joka liikkuu keveästi metsälaitumellakin ja jolle kelpaa monenlainen kasvilajisto.

Pienikokoinen, nupo ja älykäs lapinlehmä on myös vertaansa vailla oleva matkailu- ja terapialehmä, jonka potentiaali on vielä paljolti hyödyntämättä.

Maamme alkuperäiskarjarotujen kohtalona on ollut jäädä paremmin lypsävien tuontirotujen varjoon. Kiihtyvän eläin- ja kasvilajien häviämisen ja ilmastonmuutoksen myötä maatiaiseläinten kuten lapinlehmän ekologiset ominaisuudet ovat nousemassa uuteen arvoonsa. Lapinlehmällä ja muilla suomalaisilla maatiaisroduilla on myös oma, kansallinen itseisarvonsa osana kulttuuriperintöämme. Nämä sitkeät selviytyjät ansaitsevat edelleen arvostetun paikan myös maamme kotieläintuotannossa.

Alkuperäis- rotujen eläimet ovat usein myös terveempiä ja pitkäikäisempiä. Suomen asemasta ei ole, eikä saa olla, helppoa tehdä diiliä. Hyvinvointi- alueille on tärkeää rakentaa hoitosuosituksen mukainen hoidon kokonaisuus.