Marraskuun aitatyömaa

Stiina hovi 

Kurvit suoriksi

Jos kerron sallaisuuen, nii et tuo niitä hirvimiehiä Rosmariiniä pelottelemmaa? Kikka vannotti. Moottori nyökkäsi. Märkä hiekka sihahteli hänen pajasaappaidensa alla. Aamulla oli tullut lunta, nyt se oli jo poissa. - Ihanko ajamalla sait kelekan kärryyn?

Kikka nyökkäsi. Peräkärryllä makasi ikivanha Lynx. Tela repsotti, ohjaustanko osoitti sivulle, ja hiiriperhe oli selvästikin pitänyt monta vuotta majaa istuimen pehmusteissa.

Kikka nosti katseensa ylös Jäkäläkalliolle. Moottori arvasi. -Se lapiosarvi on tullu sun luo turvaan?

Kikka nyökytti voitonriemuisena. -Ei elläimet oo tyhymiä. En oo nähäny, mutta joku tuolla mun mäellä rymistellee. Niilo oli nähäny jotakin harmaata ja issoo.

Moottori naputti Lynxin tankkia. Punaisen maalin rippeet karisivat kuin voikukan höytyvät kesällä. - Ookko sää ny iha varma, että tää pitäs vielä saaha kulukemmaa?

- Pittäähän poromiehellä kelekka olla, Kikka sanoi. Moottorin pyöreä naama oli yhtä kysymysmerkkiä. - Perustakko sää oman paliskunnan?

••••

- Siirräkkö Niilo taas tuota toloppakuormaa, poliisi Juhansson pyysi. Poika teki työtä käskettyä. Niilon mielestä mikään ei ollut mukavampaa kuin vanhan Valmetin ajaminen.

Isoisä Lauri ja naapurin vanhapoikaisäntä Joose menivät edellä. Lauri teki kuokan ja kirveen kanssa tilaa, Joose porasi 70-luvun seiväskairalla reiän. Niilo ja Kikka raahasivat painekyllästetyt tolpat reikiin, ja Juhansson niittasi tolpat paikalleen etukuormaajalla.

Taaempana seurasi Moottorin johtama verkkoryhmä, joka rullasi parimetristä rautaverkkoa auki ja iski kiinni tolppiin. -Äiti onks mun pakko? Mun kynnet mennee, Nina valitti. Kikka nyökytti: kun edessä on yli kilometri aidan tekoa, nuori neito ei livistä talkoista edes kynsien takia.

- Kemppaine, ei se oo mikkää poromiehen nimi, Juhansson sanoi. -Mistä sää sen?

- Nettituttu, Kikka sanoi. -Hyrynsalamella ei varmaa oo mittää Lapin nimiä. Kolome vaadinta, yks hirvas ja kaks vasaa - näin aluks. Ettivät ite ruokasa. Heleppo homma. Lehemään verrattuna eivät syö juuri mittää.

- No ei kai niistä mittää saakaan. Muutama kilo luuta ja nahkaa, Juhansson sanoi ja ahtautui Fergusonin koppiin. -Ja mahtaako etelän poro ees maistua samalta ku oikee poro?

••••

-Äiti ne haisee, Sampo sanoi kuusivuotiaan suoruudella. Poronsorkkien naputus kaikui tyhjässä navetassa. Eläimet näyttivät olevan eksyksissä, eikä ihme lähes 500 kilometrin pakettiautomatkan jälkeen. -Se o poeka kuule rahhah haju, Kemppainen sanoi. Hän oli kaksimetrinen, satakiloinen, isopuheinen. Hän tuntui olevan omiin sanomisiinsa aina kovin tyytyväinen. Kikka huokaisi. Se ärsyttävin miestyyppi.

Nina huusi poikia kattamaan pöytää. Oli pimeä jo, piha iljamella. Poroaidasta puuttui 30 metrin pala, se tulisi rautakauppaan seuraavana päivänä. -Se vaara voepi olla oekeinnii hyvä poroje riehkasta, Kemppainen sanoi. -Laetetaa aeta oamulla paekallee ja katotaa, mite ne elikot sinne soppii. Ole se vaa aekamoene rahtuu se matka.

Kikka nyökkäsi. -Oot varmaa väsyny. Mää petaan sulle tuonne saunakamariin jos soppii.

- Ei sitä peäsis kaoniin emännän viereen köllölleen?

Kikka pudisti päätään. -Kaunis emäntä nukkuu ihan itekseen.

••••

Aamu valkeni kirkkaana. Rautakauppa aukesi yhdeksältä, ja Kikka oli tien varressa verkkorullan kanssa ennen kymmentä. Kemppainen oli jo aidan reunalla. Mies näytti siltä kuin olisi nähnyt painajaisia koko yön. Kemppainen osoitti ruokintapaikkaa ja heinäpaaleja. Harmaakylkiset eläimet olivat naurisvaraston kimpussa. Kikka ihmetteli. -Miten sää oot ny jo ne porot tänne rahjannu? Aitahan on vielä auki?

Kemppaisen iso pää heilui laajassa kaaressa. - Ei ne oo poroja. Kato vaekka! Mehtäpeoralaoma o vallannu kukkulas ja syöny naoriis. Ja niitten mukana o tullunna miljoona hirvikärpäsen koteloo.

Kemppainen piti isojen sormiensa välissä muutaman millin mittaista mustaa munaa. - Hirvikärpäne kivuttaa poron henkitorreisiin.

Kikka veti henkeä. Hän katsoi peuroja, koteloa, peuroja. - On ne kauniita, Kikka sanoi.

Kemppainen ei välittänyt villieläinten esteettisyydestä. - Sää voit ny aijata tuom mäen ja sissään jääpi viistoesta mehtäpeuroa. Se saattaapi olla jonniisortin rikos. Mutta mun elikot ne lähtöö takasi Hallan paliskuntaan. Sorry.

Kemppaisen askeleet huojuivat tiellä kuin merimiehellä. Kikka katsoi villejä peuroja ja tajusi hävinneensä suuremmille voimille.

Peurat nyhtivät nauriista paloja sivuttain aivan kuin porot. Kikka vieritti kättään verkkoaitaa pitkin ja tajusi, ettei verkkorullia voisi palauttaa rautakauppaan. Lasku lankeaisi ensi kuussa joka tapauksessa. Yksi peuranaaras pysäytti leukansa ja tuijotti Kikkaa. Kikka irvisti peuralle. Peura tuijotti hetken ja jatkoi sitten nauriin tuhoamista kaikessa rauhassa.