Hoitajien palkat

Hoitoalalle ei ole ollut hyödyksi, että hoitajien peruspalkat ovat kaukana maan keskiansio­tasosta. Työ on haastavaa, mutta työpaikoista ei enää synny kilpailua. Alan palkkauksen on annettu laahata suotta jäljessä.

On tyydytty argumentoimaan: ”palkankorotuksiin ei ole varaa, kun hoitajia on niin paljon”. Samanlainen latteus olisi: ”korotuksiin ei ole varaa, kun hoidettavia on paljon”. Vakiofraasi on ollut myös: hoitotyö ei ”tuota” mitään. Samaan aikaan työlle on ”ostajia” ollut kuitenkin paljon.

Fraasit ontuvat, mutta työ monipuolistuu ja hallittava kokonaisuus laajenee. Työntekijöiltä vaaditaan jatkuvasti enemmän. Työn luonne suosii yhä perushyväntahtoisia ihmisiä. Vieläkin ovat hoitajat tyytyneet puhumaan, että olisi hetki aikaa viivähtää asiakkaan vierellä. Sellaista hyväntahtoisuutta on helppo ylenkatsoa. Varsinainen työn sisältö ei siitä kuitenkaan halpene.

Esimerkiksi kotihoidon asiakkaat ovat muistioireisia, moniongelmaisia ihmisiä, joiden kohdalla kokonaisuuden hahmottaminen vaatii ihan konkreettista ajattelutyötä ja sen tukena riittävää aikaa havainnoida asioita.

Päättäville tahoille on kovaa ajattelutyötä tiedossa, miten työntekijöiden pitovoima riittää samalla kun työntekijät tahoillaan pohtivat, mihin oman talouden ostovoima riittää.