Suomen sepelvaltimotautiepidemian läpivalaisu

Sytykkeen tähän kirjoitukseen antoi Tapani Kiminkisen yliöartikkeli (MT 12.12.), jossa hän puolusti vallalla olevaa rasvahypoteesia totutusti toteamalla, että valtaosa epidemiologisesta tutkimuksesta puoltaa sitä.

Olen toivonut, että rasvahypoteesin puoltajat vaivautuisivat pohtimaan päinvastaisia tutkimustuloksia. Miksi kovat rasvat eivät ole vaarallisia ranskalaisille ja sveitsiläisille tai Kenian maasaille, joiden ravinto koostuu lähes pelkästään rasvaisesta maidosta ja maitotuotteista?

Olen jo toistakymmentä vuotta itsekseni tutkinut ekologista epidemiologiaa (sisältää epidemian historian sekä geologisen ja rakennetun elinympäristön ynnä taudin biologian).

Suomalainen geologinen elinympäristö voidaan jakaa kahteen alueeseen, vanha merenpohja rannikoilla ja muu maa, erityisesti Itä-Suomi poikkeavat huomattavasti Länsi- ja Etelä-Suomesta. Länsi-Suomen maaperä on hienojakoisempaa kuin Itä-Suomen.

Viimeisen jääkauden mannerjäätikkö on työntänyt jääkautta edeltäneen nykyisen Pohjanlahden paikalla olleen meren pohjan sedimentit Länsi-Suomen rannikolle.

Länsi-Suomessa on ollut tuhatmäärin matalia tulvajärviä, jotka ihminen on kuivannut pelloiksi 500 viime vuoden aikana. Lisäksi Länsi-Suomessa valtaosa pelloista on entisiä tulvaniittyjä.

Länsi-Suomen maaperä ja vedet sisältävät runsaasti piistä muodostuneita nanohiukkasia, jotka siirtyvät maitoon ja esimerkiksi perunaan ja muihin juureksiin. Länsi-Suomessa tuotettu lihakin mahdollisesti sisältää vedestä peräisin olevia piiperäisiä nanohiukkasia.

Suomen sepelvaltimotauti epidemian lähtölaukaus ammuttiin Mainilan kylässä 26.11.1939. Seuranneissa sodissa kotiseutunsa lähiruokaan tottuneet ja sopeutuneet miehet muonitettiin rintamalle pääosin merenpohja-Suomesta peräisin olevilla elintarvikkeilla, koska maatalouden painopiste on näillä alueilla.

”Siellä jossain” Itä-Suomen miesten suonissa kiertelivät Länsi-Suomen maaperästä peräisin olleet pienhiukkaset ja päällä oli ainainen stressi, joka on myös sepelvaltimotaudin riskitekijä. Itä-Suomen miehissä alkoi kehittyä sepelvaltimotauti, joka etenee hitaasti ja oireet tulevat esille vasta vuosien kuluttua.

Epidemia puhkesi 1960–70-luvuilla Itä-Suomessa ja tilannetta pahensi se, että 50-luvulta alkaen pitäjämeijerit lopetettiin ja maidontuotanto keskittyi merenpohja-Suomeen. Maitoa kuljetettiin ja kuljetetaan ympäri Suomea, samoin kuin perunoita.

Havaittiin, että sairastuneilla itäsuomalaisilla oli vähän korkeammat kolesteroliarvot kuin terveillä. Pian huomattiin, että runsas maidonkäyttö nosti kolesteroliarvoja. Siitä tehtiin johtopäätös, että kovat rasvat aiheuttivat sepelvaltimotautia, erityisesti maidon käyttö.

Tämä väite rasvojen syyllisyydestä on suunnilleen samanarvoinen kuin väite, että sienimyrkytys aiheutuu sienten syönnistä. Maito (Länsi-Suomesta) on itäsuomalaisille haitallinen sisältämiensä pienhiukkasten vuoksi.

Onneksi sepelvaltimotauti on vähentymässä, koska itäsuomalaiset alkavat epigeneettisesti tottua länsisuomalaiseen maitoon. Pohjois-Karjala-projektilla ei taida olla tässä kehityksessä osaa eikä arpaa. Itä-Suomessa kannattaisi nostaa kansanliike pitäjämeijerien uudelleensaamisen puolesta.