Kesäkissalapset
18.5.201116:00
Ralli radalla
Mää oon niiiin rakastunu! Hihkaisee nelikymppinen nainen kahvilanpöydässä toiselle.
”Se Pera on vain niin ihana söpöliini. Ollaan menossa viikoksi Alpeille laskemaan heti kun tullaan takaisin Vietnamista. Mä haluan nyt panostaa kaikkeni tähän parisuhteeseen. Exän kans en tajunnu sitä, exä oli tylsä, elämä meni lapsen kaitsemiseksi.”
”Missäs muuten poikasi on, eikös se päässy juuri viime kesänä ripille?”
”Joo, Pera ei oikeen tykkää Teemusta. Teemu on tinttaillut jo kauemman aikaa, sillä on se kauhee aknekin. Poika on välillä risonut mua ja Peraa kans. Mä annoin Teemun sijoitettavaksi toiseen perheeseen. Kyllä minunkin pitää saada vihdoin elää! Pera tykkäs, että se oli rakkauden osoitus ja annoinhan mä elämästäni Teemulle jo viisitoista vuotta!”
Huh, huh, sanoo Rallin kloppi lukiessaan uutista kodin ulkopuolelle sijoitettujen lapsien määrän kaksinkertaistumisesta 90-luvulta lähtien.
Tällä hetkellä lapsukaisia, joita ei syntymäkodeissa jostakin syystä siedetä, on 18 000. Kolme kertaa asuinpaikkani Teuvan väkimäärä.
Uusin ilmiö on se, että lapsia raivataan uuden parisuhteen tieltä. Puhutaan ajan ilmiöstä. Kun yksinhuoltaja löytää uuden onnen, annetaan hankala teini viranomaisten hoidettavaksi.
Nyt lapset eivät olekaan välttämättä se ykkösasia. Yksilöllisyys ja oma onni menee kaiken edelle. Nykyihminen on niin kietoutunut itseensä, että jopa jälkeläisiä tehdään vain omien mielihalujen tyydyttämiseksi. Se on niin söpö pienenä, ja sellainen kuuluu kaikkien kuulemma tehdä.
Ikävä kyllä lapsukaisesta tulee vuosien riesa. Onneksi tässä yhteiskunnassa voi jättää kaiken viranomaisten hoidettavaksi. Kun kakara alkaa olla oman elämän ja onnen tiellä, voi sen on helposti siirtää sosiaalitädin tai -sedän lämpimään, rakkautta tihkuvaan tehdassyliin.
Voi, kuinka kätevää nykyään kolmekymppisillä jätkillä onkaan. Vajaa nelikymppistä yksinhuoltajaäitiä pukkaa joka kadunkulmasta vastaan, he kävelyttävät juuri kerhosta palaavia kolme- ja viisivuotiaita tyttäriään. Ei muutaku isukiksi uusioperheeseen, pööperöt ovat juuri oikean ikäisiä: ei ole tarvinnut koskea paskavaippoihin, piltit osaavat jo kävellä ja ovat sopivimmassa iässään.
Äidin raskauden ja eroajan masennuskin on jo ohi: uutta, ihanaa miestä kaipaa naisen kroppa. Miehenä on kivaa päästä koettamaan tätäkin elämänvaihetta. Kun homma alakaa liikaa arkipäiväistyä, tympiä oikeastaan, voi lähteä taloosta ilman verisiteen taakkaa. Ei muuta kuin seuraavaa yh:ta kehiin, tällä kertaa ilman lapsia, kiitos!
Voisiko olla, että seuraavat sukupolvet, kun he ovat katselleet ja kokeneet tämän päivän vanhempien toilailut, osaavat pitää elämän perusasioista paremmin huolta unohtamalla itsekkyytensä? Vai paheneeko kesäkissalapsiongelma pahenemistaan? Tuleeko ihmisistä vielä pahempia minuutensa vankeja?
Lapsena jokainen on rehellinen, vilpitön, sinisilmäinen ja luottava.
Missähän elämänvaiheessa, minä päivänä, millä ikää, millä kellon ajalla, meistä tulee tällaasia idiootteja?
Kirjoittaja on teuvalainen
maanviljelijä ja muusikko.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
