Sentraali-Santran paluu
Oli kerran aika, jolloin keksittiin puhelin. Telefooni oli mainio keksintö. Lankoja pitkin saattoi soitella naapuriin milloin halusi, eikä tarvinnut lähteä käymään itse paikalla.
Monet pelkäsivät jo tuolloin, että telefooni johtaa turmioon ja siitä seuraa maailmanloppu. Ihmiset eivät enää välitä käydä toistensa luona kylässä, kun juttelevat vain lankojen välityksellä.
Telefooni helpotti, mutta myös vaikeutti aitoa yhteydenpitoa. Kun naapurille piti sanoa oikein suorat sanat ja kertoa mitä kuuluu ja kuka käskee, niin eihän se onnistunut telefoonissa. Puhelimessa ei voinut edes tarttua rinnuksiin ja näyttää vihaista naamaa.
Telefoonin alkuaikoina langoilla oli myös avustaja, ystävällinen Sentraali-Santra. Santra oli kylän parhaiten informoitu henkilö. Nykyisin sanottaisiin, että hän oli hyvin verkostoitunut.
Santra tiesi, että Peräkylän Akseli oli käynyt perjantaina taksilla viinakaupassa. Sen jälkeen hän oli mennyt yökyliin Mattilan Kreetan luokse, josta oli lähtenyt vasta aamulla auringon noustessa.
Ei Santra tätä muuten olisi tiennyt, mutta fiksu kun oli, osasi yhdistää asioita. Kun Akseli oli tilannut taksin, oli taksikuski oli heti perään soittanut toiselle asiakkaalle ja kertonut myöhästyvänsä puoli tuntia. Syynä oli ”asia” kirkolla.
Ja myös Kreeta oli soittanut heti seuraavana päivänä ystävälleen Hilmalle ja kertonut, että kyllä se oli Akseli, joka kolkutteli aitan ovea illalla.
Sentraali-Santra oli kullanarvoinen asiakaspalvelija. Kun Jokelan isäntä yritti soittaa pankinjohtajalle, Santra sanoi, että ei kannata yhdistää, johtaja ei ole paikalla.
Pankinjohtaja on syömässä apteekkarin kanssa Seurahuoneella ja heillä menee nyt siellä jonkin verran aikaa. Niin että kyllä se laina-asia varmaan järjestyy, vaikka Jokelan maksut ovatkin vähän rästissä.
Siihen aikaan palvelu pelasi paremmin kuin nyt. Jos nykypäivänä yrität tavoittaa pankista virkailijaa, saat kuunnella aluksi viisi minuuttia taustamusiikkia.
Sen jälkeen tietokone ilmoittaa, että jos asiasi koskee säästämistä, paina yksi. Jos asiasi koskee lainoja, paina kaksi. Jos painat kolme, lähetämme sinulle pankin esitteen. Lopuksi kone sanoo armeliaasti, että kaikki asiakaspalvelijamme ovat varattuja.
Sentraali-Santra on niin tärkeä henkilö, että hänet on keksitty nyt uudelleen. Asialla ovat suurvallat.
Juuri äskettäin kerrottiin, että Amerikka kuuntelee kaikki maailman puhelut. Raportit menevät tietenkin Obamalle, joka lueskelee niitä iltapuhteenaan, sikäli kun ehtii koiran ulkoiluttamiselta.
Venäjä ei tässäkään ole pekkaa pahempi. Venäläiset lukevat kaikki Suomen ulkoministeriön diplomaattien sähköpostit. Nämä menevät tietenkin Putinille, joka lukee niitä iltaisin venäläisten klassikoiden ohessa.
Nyt sitten tiedämmekin, mitä Obama ja Putin tavatessaan puhuvat, kun vaihtavat tiedustelutietoja.
Obama: Tiedustelupalvelumme on saanut suomalaisten puheluista salaista tietoa. Finlandiassa valmistaudutaan Sotshin olympialaisiin. Suomalaisten salainen ase mäkihypyssä tulee olemaan mies nimeltä Matti Nykänen. Hän lentää kuin kurki. Venäläisten kannattaa seurata häntä. Terrific!
Putin: Harashoo! Kiitoksia vaan raportista. Me puolestamme voimme välittää teille vieläkin tärkeämmän tiedon, meillä molemmillahan on käynnissä vapaakauppaneuvottelut EU:n kanssa. Agenttimme ovat lukenee suomalaisten diplomaattisähkeitä ja saaneet selville, millä EU:hun kuuluvat suomalaiset aikovat valloittaa maailman.
Minulla on finskien salainen ase täällä salkussa. Haluatteko nähdä?
HK:n sininen lenkki. Herra presidentti, maistakaa. Olkaa hyvä.
Lauri Kontro
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

