Pääsiäisen jälkeinen antipaasto
Ralli radalla
Perjantaiaamu, ”Mitä tänään syötäisiin?” kiljui tekopirteä mainoskokki.
Kaikki alkoi, kun pieni rokkipoika sisälläni sai suuren kolauksen. Olin luullut että rock- ja punk-asenne säilyy jollakin tasolla koko elämän.
Tämä illuusioni särkyi ja mieleni järkyttyi, kun näin kaksi reilusti porvarillistunutta rokkilegendaa, Aki ”CMX” Yrjänän ja Timo ”Trio Niskalaukaus” Rautiaisen, kokkaamassa Sokkokokki-nimisessä televisio-ohjelmassa essut päällä, mukavia jutellen. Punkkia ja rokkia koettiin, kun Yrjänä joi punaviiniä pullonsuusta!
Päässäni vinksahti, päätin aloittaa pääsiäisen jälkeisen antipaaston, halusin katsoa masokistisesti kaikki televisiosta tulevat kokki- ja ruokaohjelmat viikon ajan.
Herään lauantaihin. Aamiaiseksi nautin Heikin kotiruokaa, syynään televisiokameran seurassa ravintoloita. Ihmettelen, miksi Sandra valmistaa lauantaina Arkiherkkuja, vaikka James Martin tekee herkkujaan puutarhassa.
Surffasin suoraan Annan mehukkaaseen keittiöön. Siellä Anna teki parasta perunasta, uuh! Potaatit saatiin keitettyä, siirryin Huippukokin seuraan, tämä paistinkääntäjä oli lähdössä maalle. Siellä se kokkaili huipusti maalla.
Pujottelin kanavilla, alkoi Kotiruokaa Rachael Rayn tapaan. Hän käski syömään! Teki mieli kävelemään, Huikea kakkukisa piti kuitenkin visusti sohvalla. Ruudun täydeltä tuli mehukasta makeaa ja sirkushuveja, en kaivannut enää hapanta leipää.
Asetuin Neljän tähden illalliselle Hanna Pakarisen ja Esa Niemisen seuraan. Joku Heidi Suomi oli kokannut pöperöt – todella mielenkiintoista!
Kaipasin ulkomaille, onnekseni alkoi Arvostele mun illallinen Ruotsissa. Siinä julkkisnaapurit söivät eineitä ja arvostelivat toisiaan. Siinä oli jotakin perisuomalaista.
Tomin keittiö pelasti minut Svea-mamman syleilystä. Tomilla oli sormet syvällä sopassa, huulet tatimassa kastikkeesta. Teki mieli tuon vulgaarin kokin luota Yhden illan ravintolaan. Siinä amatöörit kokkaavat ja luulevat olevansa ravintoloitsijoita.
Huomaan rakastavani realityä! Perjantai on lopuillaan, katson illan huipennukseksi Avalta Market Kitchenin. Tällä kertaa siellä herätellään makunystyröitä ja keskitytään houkutteleviin ruokiin ja resepteihin. Nukahdan tuohon omaperäisyyteen.
Tekee mieli oksentaa. Iron Chef UK:n Kukkakaalisota pelastaa pahalta.
Pääsen Kreikkaan makumatkalle! Lauantai on iisi päivä. Vain neljä uutta ohjelmaa. Katson uusinnat: 11 kpl.
Sunnuntaina syön taas! Master Chef Suomi, Rakkaudella katettu, Kodista gourmet-ravintolaksi, Niki viinitilojen keittiöissä, Maistuva New York, Mahdoton illallinen, Kuuluisat kuppilat, Hei me karpataan!
Maanantai alkoi Veljesten keittiössä, teimme Jamie Oliverin kanssa 30 minuutin ateriat, maistoimme Kuumaa latinoruokaa, Liv & Learn oli Arjen keittiössä, Sen jälkeen Mahdoton illallinen. Röyh!
Tiistaina Keittiössä tuoksui ruoka, Ruokatiede vei syvälle pöperöakateemisuuden syövereihin, alkoi 4D-dokumentti: Söin itseni hengiltä. Sharonin perhe kertoi naisesta, joka söi itsensä 285-kiloiseksi.
Keskiviikkona olin turtana. Katsoin tietenkin Kotikokit ja antipaastoni syypään, Sokkokokin.
Siinä Vappu Pimiä ja Susanna Laine puhuivat mukavia, olivat essut päällä ja joivat viiniä pullonsuusta. Ympyrä oli sulkeutunut.
Torstaina töllö suolsi enää Rakkaudella katetun ja Jamie Oliverin ruokavallankumouksen. Katsoin toki kaikki 13 uusintaa. Nyt se on täytetty!
Ja joku vielä ihmettelee, miksi länsimaat ovat täynnä läskejä ja ihraperseitä!
Kirjoittaja on teuvalainen maanviljelijä ja Elonkerjuu-yhtyeen kitaristi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


